Näytetään tekstit, joissa on tunniste pallokrysanteemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pallokrysanteemi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. syyskuuta 2014

Värejä

Ehdin pitkästä aikaa pihalle ottamaan kuvia päivänvalossa. Siinä kuvatessa, sormet kohmeessa mietin, että pitipä sattua juuri tähän asti, tämän syksyn kylmin päivä, hyrrrr!

Meikäläistä ovat pitäneet kiireisenä kädentaitokurssit. Illat  ja viikonloput täyttyvät korujen näpertelystä ja kankaanpainamisesta. Lisäksi kursseilla tarvittavia välineitä ja materiaaleja on ehdittävä hankkia
kurssipäivien välissä.

Kas, kas, yli kaksimetriset maa-artisokat ehtivät kukkaan tänä vuonna. Joka vuosi ei näin ole ollut, mutta nyt tästä saa kiittää lämmintä syyskuuta.






Neilikka- ja Ropustaruusut kukkivat vielä runsaasti.






Syyshohdekukka



Jaloängelmän kukissa alkaa näkyä hiipumisen merkkejä. Eipä ihme, onhan se kukkinut jo kuusi viikkoa!




Yksi pallokrysanteemi on sentään tullut hankittua. Yleensä en näitä ostele, mutta tämän väri houkutteli tekemään poikkeuksen.




Kukkapenkin reunalle on ilmestynyt yksinäinen Lehtimangoldi. En tiedä mistä sen siemen on siihen kulkeutunut, kenties kompostimullan mukana. Aika hauskan koristeellinen se kuitenkin on ja etanoiden suosiossa.






Ostin loppukesästä Caramel Keijunkukkia. Niiden väri on syksyn myötä tullut todella näyttäväksi.





Konnayrtti




Ennätyssato kypsyy....





Tänään on ollut syyspäiväntasaus, jossa auringonnoususta laskuun pitäisi olla kulunut 12 tuntia.
Nyt on viimeistään syksy alkanut! 


Kivaa viikon jatkoa kaikille!