lauantai 14. toukokuuta 2016

Ansaittu tauko


Tulipa sopivasti sadepäivä. Hyvä tilaisuus päivittää blogiani ja lepuuttaa samalla selkääni.

Takana onkin ollut viikon "talviloma" ja jokapäiväinen ahkeroiminen pihamaalla. Heh, heh, mikä ihmeen talviloma toukokuussa? Kesälomalta tämä on säiden puolesta tuntunut. Mutta tuolla nimellä työpaikallani nimitetään viime vuodelta jäänyttä lomaa, joka jää kesäloman jälkeen käyttämättä ja se pidetään ennen seuraavaa kesälomakautta.

Pihamaalla alkoi myös olla rutikuivaa, kiitos parin viikon aurinkoisen jakson. Sateesta kasvu saa uutta puhtia ja pölyt huuhtoutuvat pois. Se hyvä puoli sateesta on myös ollut, että kotilot ovat lähteneet liikkeelle. Niitä on nimittäin tänään ollut helppo kerätä. Olen keränny likimain 100 kappaletta! Enpä olisi uskonut, että niitä on näin hurjasti. Hyvinpä ovat pysyneet piilossa. Kunhan sade lakkaa ja maa kuivahtaa, niin ryhdyn taistoon ripottelemalla etanasyöttejä.













Minä niin pidän kuunliljoista tässä kasvuvaiheessaan, kun ne ovat "aasinkorvilla".




Seuraavaksi varsinainen kuvamaraton tämän viikon varrelta. Toivottavasti pysytte mukana.




Ensimmäiset tupsulaventelit korissa. Hyvin ne ovat kestäneet pari hallayötä.















Yhdessä viihtyvät: helmihyasintti ja kevätkaihonkukka.








Rotkolemmikin kukkavanat kohoavat korkeina.




Kimalaisten onneksi Kriikunatkin ehtivät jo kukkaan. Paljon on nälkäisiä kimalaisia lennellyt, mutta vähänlaisesti on niille sopivia kukkia ollut tähän aikaan. Myös kaaliperhosia on näkynyt ja yksi nokkosperhonen.










Keväinen vaaleanvihreä on niin kaunista. Tässä Siperiankurjenmiekat alkuasetelmissaan.






Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, äitienpäiväksi saamani kellokukkainen uutuus. Lajikkeesta en tiedä, mutta nimikyltissä luki "Marry me". Ihan varmasti tämä kävisi vaikka morsiuskimpusta!






Ja vielä kiitokset kommenteistanne edelliseen postaukseen. Ilahduin niistä jokaisesta!

Leppoisaa lauantai-iltaa ja sunnuntaita!





34 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Olen aivan myyty. Voi jos koskaan saisin tuollaisen kukkaloiston. Taitaa ensin olla selän vaihto edessä ennenkuin moista voisin edes haaveilla.
    Onneksi näistä saa nauttia näin netin välityksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suloista Elämää! Vuosien työllä tähän on päästy.

      Poista
  2. Sinulla on upea kukkaloisto jo toukokuussa. Mitähän se mahtaa olla parhaimmillaan kesällä, sitä jään odottamaan. Myös äitienpäivä kukkakin on todella upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Marjamäki, sehän tässä on ikävää, että kohta tämä kaikki kukkaloisto on ohi. Kun teillä monella muulla vielä kaikki ihanuus edessä.

      Poista
  3. Hienot aasinkorvat ja palloesikot! Minun palloesikko heitti henkensä pakkasissa :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria K., palloesikot ovat tosiaan tallessa, mutta minulla on moni muu kasvi heittänyt henkensä.

      Poista
  4. Kuvista välittyy ihan parasta aikaa vuodesta! Teillä on kevät kyllä niin pitkällä, että sitä tällainen pieni naisihminen ihmettelee, oletko lainkaan samassa maassa minun kanssani? Meillä on esimerkiksi nuo kuunliljat vasta pilkistämässä mullasta, ei puhettakaan, että olisi lehtiä tunnistettavissa.

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini K., Suomi on pitkä maa, kuten monesti on saanut todeta. Teillä kaikki ihanuus vielä edessä :).

      Poista
  5. Onpa pitkällä jo kuunliljasi, meillä vasta pienet nystyrät mullasta kurkkaavat. Tuo poimulehti pisaroineen on niin kaunis. Tämä ensimmäinen vihreys on parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakasvi, toisaalla, ihan eri kukkapenkissä kuunliljat ovat vielä alkutekijöissään. Tämä penkki pysyy sulana koko talven.

      Poista
  6. Ihania keväisiä kuvia. Pitkällä on kevät jo teillä, kuunliljatkin jo noin isoja. Toivottavasti selviät kotilo-ongelman kanssa. Sadetta toivoisin meillekin. - Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, sade tuli tarpeeseen. Toivottavasti teillekin sitä pian saadaan. Kotiloiden kanssa on ikuinen taistelu, ne kun matkaavat lähipuistosta tänne sankoin joukoin.

      Poista
  7. Olipa kaunis maratooni! Joko teillä kuunliljat ovat aasinkorvilla, meillä ne ovat vielä pikkusarvina. Kauniisti sadepisarat ovat poimulehdellä ja tulpuissasi! Teillä on kevät jo niin pitkällä, siis kesä jo ihan! Upeita lomakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivipellon Saila! Muualla pihassa ovat vielä pieninä kuunliljat, mutta tuo kohta ei jäädy talvella, niin siinä kaikki kasvit ovat etuajassa.

      Poista
  8. Hieno kuvasarja mitä upeimmista kukista!

    VastaaPoista
  9. Ihan parasta talvilomaa! Sulla on kevät jo kovin pitkällä, mun kuunliljoista löytää hädintuskin pienet piikit. Eikä muutenkaan kukkia juuri ole kuin esikot.

    VastaaPoista
  10. Ihan parasta talvilomaa! Sulla on kevät jo kovin pitkällä, mun kuunliljoista löytää hädintuskin pienet piikit. Eikä muutenkaan kukkia juuri ole kuin esikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, paras talviloma ikinä :). Muualla pihassa kuunliljat eivät ole näin isoina, tämä paikka on sula talvellakin.

      Poista
  11. Ihania kevätkuvia! Täällä kuunliljoissa on vasta piippoja, vain joissain harvoissa aasinkorvia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta K. Piippoja ovat kuunliljat muualla pihassa, vain tässä penkissä ovat näin isoina.

      Poista
  12. Voi miten valtavan ihania kuvia ja tunnelmia. Sade tosiaan tuli nyt tarpeeseen niin kasvun kuin levonkin näkökulmasta. huh mikä määrä kotiloita, pitääpä itsekin tutkailla tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, kiitos. Sade piristi tosiaan, nyt näyttää vielä vihreämmältä. Kotiloita kannattaa tosiaan tarkkailla, etteivät pääse liikaa lisääntymään.

      Poista
  13. Monet pihan kasvit ovat parhaimmillaan "aasinkorvilla", kun ovat vasta vasta syntymässä. Heinäkuussa piha usein kasvaa umpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on eilamar! Parhaiten eri muodot erottuvat tässä vaiheessaan.

      Poista
  14. Tällaisista kuvista tulee aina niin hyvälle tuulelle! Antaa toivoa tännekin missä kevät ei ole vielä ihan noin pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos voin piristää kuvillani, Satu! Teillä kaikki ihanuus edessäpäin.

      Poista
  15. Ihania kuvia ja kauniin näköistä! Paljon kukkia jo löytyy puutarhastasi =)

    VastaaPoista
  16. kun luin postauksesi alkua niin nyt sen tiedän mistä olen kiitollinen! Vaikka meillä täällä Oulun korkeudella on kesä (kasvukausi..)paljon lyhyempi kuin teillä siellä etelässä niin meillä täällä ei ole noita kotiloita..-vielä-!! sinulla on aivan ihana puutarha ja kiva kun liityit lukijakseni! -)

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!