sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kukkivat puut

 

 
  

Joka kevät ihmettelen näitä kahta vanhaa Kriikunapuuta pihallamme. Miten ne jaksavat aina vaan niin runsaana kukkia!
 




 

Ne tuottavat loppukesästä hedelmiäkin todella paljon! Vaikka niiden rungot ovat pahasti halki, ja sen takia voisi kuvitella, että ne siitä kärsisivät.

Puita on nyt kaksi, alkujaan niitä oli kolme. Yhden puun kaadoimme 10 vuotta sitten. Ne olivat istutettu niin lähelle toisiaan, että varjostivat ja oksat hankasivat toisiaan. Kaadetun puun kannosta kasvaa uusi, joka on nyt jo kolme metrinen ja kukkii ensimmäistä kevättään. Nyt mietin, että kaadanko yhden näistä vanhoista, jotta tuo nuorin saisi tilaa ympärilleen. Katsotaan... ehkä ensi vuonna.




 
Toinen tällä hetkellä kukkiva puu on Veriluumu. Pienestä koostaan huolimatta, siinä on tosi paljon ihania vaaleanpunaisia kukkia. Pitäisi vaan hommata sille kaveri, jotta se tuottaisia hedelmiä.





Parina päivänä on lämpötila noussut jo viiteentoista asteeseen. Kaikki kasvit ovat näiden päivien ansiosta lähtenee voimakkaaseen kasvuun. Kevät siis etenee ja pian on kesä!


Mukavia toukokuun lopun päiviä!

t. Tarja

31 kommenttia:

  1. Kylläpä teillä on jo kukinnat hyvässä vauhdissa! Meillä on vasta yhdessä päärynässä nuput näkyvillä..

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, meidän kriikunat ovat vasta nupulla. Nuo vanhat puut ovat kyllä kauniita. Halkeilleine runkoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, puut ovat jo n. 40 vuotiaita. Onneksi ovat vielä noin elinvoimaisia, kun ei niitä vanhuksia oikein raaskisi kaataakaan :).

      Poista
  3. Kevään kukkivat puut ovat kyllä kauniita!!

    VastaaPoista
  4. Puiden kukinta-aika on niin kaunista. Kestäisi nyt jonkin aikaa, viime keväänä ei ehtinyt edes saada kuvia, kun tuuli ja sade riuhtoi kukat irti sitämukaa, kun ne aukesivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tylsä Mörökölli! Joskus tosiaan tuntuu siltä, että tilaisuus menee ohi liian nopeasti. Toivottavasti ei tänä vuonna.

      Poista
  5. Huippu kauniita kuvia! Ihana valo!

    VastaaPoista
  6. Onpa paksut rungot kriikunalla ja näyttävät omalla tavallaan tosi kauniilta. Kaunis kukinta on myös veriluumullasi.

    VastaaPoista
  7. Oi miten kauniita puita kukassaan. Meillä ei ole näkynyt vielä kukkia, mutta pieniä nuppuja on tulollaan. Vahinko vain, että kukinta kestää aina niin vähän aikaa. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisan kotona, teillä siis tämää ihanuus vielä edessä! Tosiaan muutaman päivän kuluttua kukat jo alkoivat pudottaa valkoisia terälehtiää....

      Poista
  8. Upeita kukintoja!
    Riippukeinu vain puiden alle, kukkia tuijottamaan ja pölyttäjien surinaa kuuntelemaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Hyvä idea, enkä ole tullut ajatelleeksi tuota :).

      Poista
  9. Ihanat kukkivat puut! Noitakin pitäisi istuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Maarit! Niin paljon kaikkea olisi minullakin mielessäni, mitä pitäisi vielä istuttaa :). Vaan, kun ei ole kohta tilaa mihin laittaa. Onneksi jotkut kasvit/puut päättävät itse suosiolla lopettaa kasvamisensa. Näin saa tilaa uusille :).

      Poista
  10. Siellä jo kukkii puut ihanasti. Täällä omenapuissa vasta ihan pienet aavistukset nupuista. Nyt vaan sun pitää mennä piknikille puitten alle. Toivotaan hienoja piknikilmoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Vaahteran lehden Leena, äkkiä puiden alle. Se on hetkessä valitettavasti ohi :). Toivotaan, että säät suosivat teilläkin!

      Poista
  11. Vanhat puut ovat kauniita jo itsessään ja kukinta kruunaa kaiken.

    VastaaPoista
  12. Upeita! Ja aivan ihana väri tuossa veriluumussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, kiitos, minustakin se on kaunis väri. Voisi sanoa, että kauniimpi jopa kuin rusokirsikassa :).

      Poista
  13. Katse ylös kukkiviin puihin niin ei voi tuntea oloaan onnellisemmaksi! Samoin kun katse maassa kukkivia kukkijoita pensaita olo on onnellinen. Kaunista!
    Ihan parasta aikaa! Meillä Rusokirsikka muuttui kukinnan loppuvaiheessa aivan vaaleanpunaiseksi tuhansin kukkivin kukin…olin onnellinen. Valo on erilainen monessakin paikassa ja juuri se tekeekin vaikutuksen kaikkeen kukkivaa sävyt ovat sen mukaiset.

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!