keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ulkoilmassa on parfyymia!


Juuri nyt pihalla tuoksuu voimakkaasti. Sen saavat aikaan Blue Jacket, Carnegie ja Jan Bos. Ihanaiset hyasintit.





Sitten minun täytyy tehdä tässä yksi tunnustus...
Blogihaasteiden osalta olen todella hidas reagoimaan. Mutta toki kun tarpeeksi aikaa kuluu ja muistini pelaa, niin saan jopa vastaukset aikaiseksi.  Niinpä vastaan vihdoinkin kahteen haasteeseen, jotka minulla on ollut ilo vastaanottaa tässä kevään kuluessa.

Ensimmäisen haasteen blogiini, kysymyspatterin kera, jakoi maaliskuussa Mustakissa.

1. Mikä on lempi vuodenaikasi?
  • Olen lapsesta asti pitänyt eniten syksystä. Johtuisiko siitä, että olen syntynyt syyskuussa.
2. Puuhailetko puutarhassa yksin vai onko sinulla apuvoimia?
  • Etupäässä puuhailen yksin, mutta Siippaa pyydän avuksi, kun tulee eteen sellainen johon omat fyysiset voimat tai taidot eivät riitä. Esimerkiksi, kun vesiaiheelle piti kaivaa kuoppa. Kuopan kaivaminen lapiolla ei usein ole ihan helppo tehtävä pihassamme, koska joka lapion iskulla terä karahtaa kiveen.
3. Paljonko käytät suunnilleen vuodessa rahaa puutarhanhoitoon?
  • En ole koskaan laskenut, mutta arvelen summan vaihtelevan vuosittain satasesta kolmeen sataan euroon.
4. Kuinka iso puutarhasi on?
  • Kun talo ulkomitoiltaan lasketaan tontin alasta pois, niin hoidettavaa on noin 1000 m2.
5. Kasvatatko paljon taimia itse?
  • Kasvatan joka kevät paljon taimia ja niiden määrän osalta mopo karkaa käsistä turhankin usein.



6. Onko sinulla hyötypuutarha ja jos on, mitä siellä viljelet?
  • Pihalla on kasvihuone, jossa kasvatan lähinnä tomaatit, kurkut ja paprikat. Joinakin vuosina olen myös kokeillut meloneja. Yrttejä kasvaa pihalla ja maa-artisokkaakin löytyy. Pottua olen laittanut kasvamaan sen verran, että saan muutaman kerran kesässä nostaa ruokaperunat omasta maasta. Tänä keväänä olen laittanut kokonaan uudet kasvilaatikot, joissa on tarkoitus kasvattaa vihanneksia. Saas nähdä miten onnistun.
7. Lempi puutarhaohjelmasi?
  • Jaa-a, niitä on ollut useita. Ehkä tällä hetkellä ajankohtaisista ohjelmista tykkään eniten Suomen kaunein piha -ohjelmasta. On kivaa saada, ohjelman jaksojen myötä, tutustua niin moneen kauniiseen suomalaiseen pihaan.
8. Teetkö vierailuja näyttelypuutarhoihin?
  • Jos kysymyksellä tarkoitetaan esim. Avoimet puutarhat -tapahtumaa, niin vastaus on kyllä.
9. Mikä on lemppari kukkasi kevään kukkijoista?
  • Tällä hetkellä se on hyasintti, kuinkas muuten.
10. Onko sinulla puutarhassasi kasvihuone, huvimaja tai vastaava?
  • Kasvihuone löytyy, huvimajaa ei.
11. Lempipaikkasi puutarhassasi?
  • Taitaa olla terassi, jossa voi istukella aurinkossa ja josta on hyvä näkymä puutarhaan.


Toisen haasteen sain vähän myöhemmin Anneli A:lta, Pihakuiskaajan puutarhasta. Hänen kysymyksensä kuuluivat näin:

1. Mistä ajattelet löytäväsi onnellisuuden?
  • Olen löytänyt sen jo! Se syntyy siitä, kun rakkaat lähiomaiset ovat olemassa ja toimeentulo on turvattu. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, voin iloita ja nauttia arjen asioista. 
2. Merkitseekö puutarha sinulle onnellisuuden lähdettä?
  • Kyllä se on iso osa sitä, koska puutarha on paras mielialan kohottaja, mitä tiedän. Ravintoa sielulleni.
3. Mitä kevät sinulle merkitsee?
  • Kevät on uuden alku ja siihen liittyy toivoa täynnä oleva tunne.
4. Elätkö unelmavaihetta elämässäsi?
  • Kyllä, elän elämäni Parasta aikaa.



5. Mikä on tässä hetkessä parasta?
  • Se, että olen tällä hetkellä suhteellisen terve ja jaksan hoitaa puutarhaamme.
6. Miten puhut itsellesi? Kehutko ja kannustat, vai moititko ja arvostelet?
  • Olen huono kehumaan itseäni. Pidän itseäni "kylähulluna" tai ajattelen, että muut pitävät minua sellaisena. Puutarhahörhönä, joka viettää kaiken vapaa-aikansa pihassaan.
7. Miten suojelet mielestäsi luontoa?
  • Lajittelemalla ja kierrättämällä jätteitä mahdollisimman paljon. Kaikki puutarhajätteet myös kompostoin, enkä kanna niitä luontoon, minne ne eivät kuulu.
8. Näkyykö kierrätys puutarhassasi?
  • Meillä on käytetty kaikenlaista ylijäämä rakennustarviketta pihan rakentamisessa. Esim. kierrätettyä puuta, betonikiviä, kaivonrenkaita ja jopa vanhoja huonekaluja sekä metalliesineitä. Lisäksi se näkyy puutarha- ja ruokajätteiden kompostoinnissa.
9. Millä tavalla puutarhassasi näkyy oma persoonallisuutesi?
  • Tätä on kyllä itse vaikea arvioida. Siipalta kun asiaa kysyin, hän kiteytti asian näin: pihamme ei näytä asuntomessutalon pihalta.... luulen, että hän tarkoitti, että ei niin ammattimainen.
10. Onko sinulla hyötypuutarhaa? Mitä viljelet siellä?
  • Tähän käy sama vastaus, kuin ensimmäisen kysymyspatterin kuudenteen kysymykseen.
11. Mistä puutarhaohjelmista tai –lehdistä saat eniten ideoita omaan puutarhaasi?
  • Olen saanut ideoita monista kirjoista, blogeista ja tv-ohjelmista. Niitä on ollut niin paljon, että on vaikea nimetä joitakin tiettyjä.

Olipas mukava vastata hyviin kysymyksiin!


Lopuksi, herttaisten, eri sinisen sävyisten Kevätkaihonkukkien kera toivotan.....

Toiveikasta toukokuun jatkoa !

t. Tarja





17 kommenttia:

  1. Ihanat hyasintit! Minäkin pistin syksyllä noita maahan ja ilokseni ne ovat kaikki nousseet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin Kurjenkello hyasintit ihania! Saat ihailla niitä tulevinakin vuosina :).

      Poista
  2. Kivat vastaukset! Upeita hyasintteja!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun vastasit haasteeseen. Kivoja vastauksia. Kauniit hyasintit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran itsellesi hyvistä kysymyksistä :).

      Poista
  4. Hassua, että vasta tänä keväänä olen ekan kerran törmännyt hyasintteihin. Jotenkin olen niin mieltänyt ne pelkiksi joulukukiksi, että piti pariin kertaan tarkistaa, oliko kaupassa näkemäni taimet todellakin hyasintteja vai ei, koska eivät todellakaan olleet noin näyttäviä kuin sun kuvissa. Ja voin vaan todellakin kuvitella sen ihanan tuoksun, mikä niistä lähtee. Kielojen lisäksi mun lemppareita.

    Kauniita kuvia ja kivoja vastauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Olen myös aiemmin mieltänyt hyasintit vain joulukukiksi, jotka hyvällä tuurilla voi saada kasvamaan puutarhassa. Tosin jouluhyasintit eivät tuota kovin näyttävää kukintaa puutarhassa. Nämä lajikkeet ovat toisenlaisia ja nimenomaan tarkoittettu puutarhaan istutettavaksi ja keväällä kukkimaan. Ihania lajikkeita :).

      Poista
  5. Olen myös mieltänyt hyasintit pelkiksi joulukukiksi, mutta eihän sen niin tarvitse olla. Kiva postaus muutenkin :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitios Liisan kotona, nämä ovat nimenomaan puutarhahyasintteja. Ovat jalostettuja kukkimaan nimenomaan keväällä :).

      Poista
  6. Tosi kauniit hyasintit ja " valssaavat" kauniisti keskenään. Tosi kaunista katseltavaa myös edellisessä postauksessasi. Hyvää keväänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko :). Samoin sinulle, ihanaa kevättä!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Satu ;). Hyvää toukokuu jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Minä ostin tänä keväänä ekat hyasintit sillä ajatuksella,että pääsevät sitten ruukkukukinnan jälkeen maahan. Toivottavasti nousevat sieltä sitten ensi keväänä.
    Niissä on aivan mahtava tuoksu :)

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!