Jäljellä olevaa lomaani olen viettänyt enimmäkseen tekemällä sitä mitä en muulloin jaksa tai ehdi, eli olemalla ihan pihalla. Olen tarkoituksellisesti vältellyt istahtamasta kannettavan ääreen, koska työkseni teen sitä kokopäiväisesti. Siksi blogielämänikin on ollut hiljaista. Sormeni eivät ole olleet näppäimillä kuin aivan välttämättömien talouteen tai tiedon etsintään liittyvien asioiden takia.
Mutta koska tiistaina on ollut sateinen päivä, olen voinut ihan hyvin uhrata päivän käsitelemällä ottamiani kuvia. Kuvia on tullut otettua melkein joka päivä, niinpä lataan niitä nyt iloksenne näytille. Toki ilokin voi vaihtua harmiksi, kun kuvia on liikaa. Toivottavasti näistä ei kuitenkaan tule kuvaähkyä!
|
Mehitähti jälkeläisineen |
|
Valkotäpläimikkä |
|
Hopeatäpläpeippi |
|
Keltakotakuusama |
|
Morsiusleinikki |
|
Särkynytsydän alba |
|
Särkynytsydän, se yleisin |
|
Lehtorikko |
|
Varjomorelli |
|
Pihasyreeni |
Vanha pihasyreeni ei kaikilta osiltaan voi hyvin. Osa pensaasta on kasvanut kuten ennenkin, mutta osa siitä on ollut kovin kituliaan näköistä. Niissä osissa lehdet eivät puhjenneet, vaan jäivät jotenkin puolitiehen ja alkoivat muuttua ruskeiksi. Samoin kukkatertut eivät avautuneet vaan ruskistuivat ja kuivuivat. Mitään ötököitä en ole syreenin oksilla tavannut.
Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta?
|
Moskovan kaunotar -syreeni |
|
Akileija |
|
Mansikka, puna- ja valkokukkaisena |
|
Luhtaesikko |
|
Ukkolaukka |
|
Sammalleimu |
|
Koivuangervo |
|
Rentoakankaali Burgundy Glow |
Pidän kirjavalehtisesta rentoakankaalista. Sen lehdet ovat ihanan värikkäät ja se on paljon hillitympi leviämään kuin vihreälehtinen sukulaisensa.
|
Kaunokainen ja tuoksumatara |
|
Siperiankurjenmiekka.... |
|
....seuranaan veriluumu ja ripsialpi |
|
Idänunikko Perry´s White |
|
....sen keskusta on kuin koru |
|
Ruohosipuli |
|
Orvokki Magnum Beacortsfiela |
|
Luppio |
|
Ostrowskianum |
|
Keijunkukka |
|
Kivikkosuopayrtti |
|
Koristelaukka Graceful |
|
Hajulaukka |
|
Laventeli |
|
Päivännouto |
|
Sarah Berndhard |
Kolmesta jasmiinipensaasta kukkii kaksi.
Pensaissa on kahdenlaisia kukkia, joissa terälehtiä on neljä tai kymmenen. Jälkimmäisiä on vähemmän.
Iloista viikon jatkoa!
T. Tarja
Upea kukkamaraton...huoh, enkä huokaa väsymyksestä, vaan kukkien ihanuudesta! Joukossa on muutama ihan uusi, mielenkiintoinen tuttavuus.
VastaaPoistaIloisia heinkuun päiviä!
Sirpa, kiitos ja mukavaa kun jaksoit katsella maratonin :).
PoistaIhania kuvia! Ja tästä sai samalla kivan "tunnista kasvi"-testin, josta olisin kyllä saanut varsin surkeat pisteet :D. Varmuudella tuttuja ei ollut montaakaan.
VastaaPoistaValkoiset särkyneet sydämet näyttää ihan siltä kuin olis ripustettu valkoista pyykkiä narulle :)
Ja juu. Mulla on kokemusta vastaavasta syreenin osittaisesta kitukasvuisuudesta ja ruskistumisesta. Oliskohan ollut viime vai toissa kesänä, kun niin kävi, mutta en tehnyt asialle mitään ja tänä vuonna syreeni kukki ihan niinkuin ennenkin. Joku tilapäinen häiriö vissiin vaan.
Kiitos Annukka! Kasvienkirjo on kyllä nykyään sellainen, että aina tulee jotain uutta vastaan. Tuo oli lohduttavat tieto, että syreeninne toipui ja palasi ennalleen. Ehkä ei kannatta vielä ottaa sahaa ja alkaa syreeniparkaa karsimaan.
PoistaIhana kesäkukkapostaus :) Tosiaan oli mullekin tuntemattomia kasveja paljon, eniten näistä ihastuttavista kukista ihastutti päivännouto! Tosi kaunis, täytyykin heti mennä etsimään tietoja siitä.. Ja tuo jasmiinipensas, ooh <3 Hyvää ja lämmintä kesän jatkoa sinulle!
VastaaPoistaTuulikki :), kiitokset. Päivännouto kukkii erityisen runsaana tänä kesänä. Liekkö viileyden ja runsaiden saiteiden ansiota. Kiitos samoin sinulle!
PoistaVoi miten kaunista kukkaloistoa!
VastaaPoistaKiitos Irmastiina Ruusukummusta!
PoistaTodella kaunista ja runsasta kukintaa. Kiitos ihanasta postauksesta.
VastaaPoistaKiitokset kommentistasi Kruunu Vuokko!
PoistaNyt löytyi meikäläiselle passeli maraton, koko matka oli suurta nautintoa ja kestävyydessä ei pienintäkään säröä. Kiitos.
VastaaPoistaKiitokset Pirkko kommentistasi ja sanasi ilahduttavat mieltäni.
PoistaOi paljon kukkakauneutta puutarhassasi. Enpäs ole ennen.nähnyt valkoista särkynyttä sydäntä.
VastaaPoistaPelaguu, Kiitos kun kävit maratoonilla :). Valkoinen särkynytsydän on vähemmän tunnettu.
PoistaIhana kukkakuvamaraton! Ähky ei meinannutkaan iskeä näin upeita kuvia katsellessa - itse asiassa selailin ne useampaankin kertaan :)
VastaaPoistaMarietta kiitos. Olen iloinen, että kuvat ovat olleet mieleisiä. Tervetuloa aina vaan uudestaan katsomaan ja kommentoimaan :).
PoistaOli niin paljon ihanaa, ettei tiedä mitä sanois. Akileijat muistan, Moskovan kaunottaren sekä upean idänunikon.
VastaaPoistaMaatuska :). Itseasiassa harmittaa, että en voinut kirjoittaa mikä akileija on kyseessä. Olisin laittanut, jos olisin muistanut nimen. Toivottavasti joku tunnistaisi sen puolestani.
PoistaKauniita kuvia ei voi koskaan olla liikaa, eikä niitä kyllästy selamaan! Varsinkin kun kesä on ollut ankeahko täällä meilläpäin niin näissä on sitä kesän tuntua jota kyllä kaipaa kovasti :)
VastaaPoistaKiitos, sinäpä sen sanoit Satu. Ihmetellä täytyy luontoa, kuinka tästä viileästä kesästä huolimatta, jokainen kasvi vuorollaan kuitenkin kukkii. Vaikkakin myöhemmin kuin yleensä.
PoistaKiitos ma-te, kommenttisi ilahdutti minua erityisesti!
VastaaPoistaAivan ihania kukkia ja monta uutta minulle myös. Ja monta noista kyllä pitäisi hankkia, ei muualla ole noin hienoja kukintoja nähnyt monestakaan.
VastaaPoistaKiitos Emilie! Hyvää viikonloppua :).
PoistaThank you Linda! Have a nice weekend.
VastaaPoistaTodella kaunista!
VastaaPoistaMinulla edellisten asukkaiden istuttama syreeni näivettyi lähes rungoksi. Leikkkasin huonovointiset oksat pois, ja seuraavan vuonna runko versoi jo uusia hyvinvoipia oksia.
Kiitos Sussi. Lohduttavaa kuulla, että syreeninne pelastui :).
PoistaKukkakuvia ei voi koskaan olla liikaa;)
VastaaPoistaPioni, niinpä niin :)
PoistaHienoja kukkia sinulla. Osa niistä ihan uusiakin minulle. Keltainen akileija! Wau
VastaaPoistaNiinalle kiitokset. Mukavaa, jos kuvista voi saada vinkkejä vaikka tulevia hankintoja varten!
PoistaKauneimmat kukkakuvat katselen tässä ja nyt ja talletan ne ikuisiksi ajoiksi sieluni syvimpään sopukkaani.
VastaaPoistaSykähdytävä puutarha, kiitos Tarja<3
Kiitos kommentistasi Sirkka! Osaat valita juuri ne kauneimmat sanat :).
PoistaJohan olikin runsasta kukintaa, kaunista todellakin,
VastaaPoistameilläkin tapahtui samanlaista sireeneille, osalle niistä. En tiedä mistä johtuu, mutta ikävää se on. Pelkäsin jo hetken, että jostain olisi hypähtänyt tulipoltetta, kun sitäkin on löytynyt tänä vuonna, mutta ei se kuitenkaan tainut sitä olla. Onneksi.
Hengästyttävän kaunis maraton!
VastaaPoistaMyös meillä tänä vuonna syreeni alkoi ruskistamaan uusia versojaan... Otin kuvia ja laitoin Eviran tautitunnistuspalveluun, kun epäilin jo tulipoltettakin, mutta sain sieltä huojentavaa tietoa, että kyse oli versomädästä, jota esiintyy näin sateisina kesinä (tänä vuonna jopa päärynälläkin). Kuivempina kesinä kasvit toipuvat tuosta...