perjantai 23. elokuuta 2019

Liljojen kuukausi




Liljoja on olemassa montaa eri lajiketta. On kuningaslilja, tiikerililja, ruskolilja, puulilja ym. Kun istuttaa eri aikaan kukkivia lajikkeita, saa nauttia kukinnasta pidempään. Meillä liljojen kukintaa on kestänyt kuukauden päivät.

Heinäkuun puolessa välissä liljojen kukinta-aika alkoi, ensimmäisenä vuorossa oli Toronto ja Landini.





Sen jälkeen heinäkuun loppupuolen kukkijoita ovat olleet Altari, Pink Perfection ja White Twinkle.








Elokuun alusta lähtien kukki Lakeside Beloved ja vähän sen jälkeen tulivat Stargazer ja Roselily, jälkimmäiset kukkivat vieläkin.






Kaikki ovat ihania, mutta jos tuoksun perusteella pitäisi valita, niin ehdoton on Pink Perfection.
Seuraavaa kesää varten liljoja pitääkin istuttaa lisää!

Meillä on satanut viimeisen vuorokauden aikana 45 mm. Sade on erittäin tervetullutta, koska viimeinen kuukausi on ollut tosi kuivaa!

Mukavaa elokuista viikonloppua!




maanantai 5. elokuuta 2019

Annabelle ja muut


Monivuotiset hortensiat ovat ehdottomasti paikkansa ansainneet pihalla. Ne ovat helppohoitoisia, kukkivat pitkään ja erikoisemman lajikkeen kasvatuksesta voi kokea onnistumisen iloa!

Pihamme monivuotinen erikoisuus on jalohortensia Endless Summer ´Bailmer´ The Orginal. Se on talvehtinut pihalla jo neljä vuotta, mutta vasta pari vuotta sitten sille löytyi sellainen paikka, missä se ehtii myös kukkia. Pari ensimmäistä talvea suojasin taimen, mutta siirron jälkeen en ole sitä enää suojannut.






Endless Summer -hortensiat kukkivat vaaleanpunaisena neutraalissa maassa ja sinisenä happamassa maassa. Kasvukorkeus on n. metrin ja kukkiakseen se tarvitsee päivässä 6-8 h aurinkoa, mutta ei siedä paahdetta.




Pallohortensioita, Hydrangea Arborescens Annabelle, pihalla kasvaa kolme kappaletta. Pallomaiset kukinnot ovat 20-30 cm leveät ja ne eivät tuota siitepölyä. Pensas kasvaa n. reilun metrin korkuiseksi ja se viihtyy parhaiten puolivarjossa. Se kukkii meillä heinäkuun puolivälistä alkaen. Kukinnot ovat alkuvaiheessa vihertäviä ja muuttuvat sitten valkoisiksi, kunnes loppuvaiheessa ne ovat taas uudestaan vihertäviä. Siinä vaiheessa olen kukkia kerännyt kuivattavaksi.








Mustilahortensiaa, Hydrangea Paniculata Mustila, meillä kasvaa parissa eri kohdassa. Isompi niistä on nyt n. puolitoista metriä korkea, mutta se voi kasvaa vielä metrinkin korkeammaksi. Mustilahortensia on siitä helppo, että se kukkii jopa varjossa. Sen pitsimäiset kukinnot houkuttelevat pölyttäjiä. Meidän pihan leveysasteella kukinta alkaa yleensä heinä-elokuun vaihteessa.






Vähän mustilahortensiaa muistuttaa kukinnoltaan kuutamohortensia, Hydrangea Paniculata ´Praecox´. Se myös voi kasvaa 2,5 m korkeaksi ja viihtyy jopa varjossa. Se alkaa yleensä kukkia meillä heinä-elokuun vaihteessa.





Keväisin olen leikannut pallohortensiat. Niiden oksat leikkaan ensimmäiseen lehtisilmuun asti. Endless Summer -hortensiasta poistan vain paleltuneet oksankärjet. Mustila- ja kuutamohortensiaa en ole leikannut, vaikka olen lukenut, että kukintojen koko voisi kasvaa jos niitä leikkaisi keväisin. Ehkäpä kokeilen ensi keväänä myös niiden leikkaamista!


Kohta saa ihailla myös syyshortensioiden kukintaa. Ne ovat nuppuvaiheessa!



Ihanaa elokuun alkua!