Kävin noin seitsemän vuotta sitten yhden päivän pituisen kurssin pihasuunnittelusta. Kurssilta jäi mieleeni ainakin yksi opettajan ohje, se kuului näin: minkä haluaisit piilottaa, mutta et voi, sitä kannattaa korostaa.
Kuusi vuotta sitten kaksi betonirengasta jäi lojumaan pihalle, kun poistimme käytöstä tarpeettomaksi jääneen vanhan kaivon. Kaivonrenkaiden siirtämiseen kokonaan pois pihaltamme olisi tarvittu massiivista konetta, mutta sellaista ei hankittu. Siipan kanssa nostimme paksujen pollien ja betonikivien avulla toisen renkaan pystyyn ja sen jälkeen pyörittämällä siirsimme renkaan sille sopivampaan paikkaan.
Aluksi maalasin kaivonrenkaan siniseksi ja ryhdyin tekemään istutusalueita sen ympärille.
Maalattuun renkaaseen en kuitenkaan ollut kovin kauan tyytyväinen. Koska rengas näytti rumalta, ajattelin, että se vaatii toisenlaisen pinnoitteen. Muistin kurssilta saamani ohjeen: mitä et voi piilottaa - sitä kannattaa korostaa. Niinpä ryhdyin pinnoittamaan rengasta mosaiikilla.
Saunan remontista oli jäänyt pari laatikollista kaakeleita, jotka sopivat värinsä puolesta ympäriöivään kivetykseen. Aloitin rikkomalla kaakelit vasaralla paksun sanomalehtinipun välissä. Sen jälkeen liimasin palat yksitellen kaakeliliimalla. Palojen liimauksen aikaa sattuivat kesän ennätyssateet.
Minulla oli kaksi viikkoa lomaa jonka aikana kuvittelin saavani renkaan päällystettyä mosaiikilla. Tein työtä aamusta iltaan, mutta kaksi viikkoa ei riittänyt, vaan loman loputtua työ oli vielä kesken.
Jatkoin siten palojen liimaamista aina iltaisin työpäivän päätteeksi. Kun kolmas viikko oli kulunut, sain vihdoinkin kaikki palat paikoilleen.
Olin tehnyt sabluunan avulla renkaan "paraatipuolelle" kuvion valkoisista kaakelin paloista.
Ja vihdoinkin koitti päivä, kun sain saumata mosaiikin. Saumauslaastin ostin juuri tätä työtä varten, koska sitä ei ollut jäänyt remontista. Saumasin koko renkaan tummanharmaalla laastilla. Tässä kuvassa saumauslaasti on vielä kosteaa ja sen väri kovin hailakan harmaata sekä tummuus vaihtelee, mutta kuivuttuaan se muuttui oikean väriseksi.
Osa kuvista on niin vanhoja, että etualalla vasemmalla kasvaa kitukasvuisia kurjenmiekkoja, jotka olen jo siirtänyt pois. Niiden tilalle ja muiden alppiruusujen seuraksi istutin sinikukkaisen rodon. Etualan pyöreä luonnonkivi on siipan lapsuudenkodista.
Olen kyllä ollut sitä mieltä, että tämä urakka kannatti, rengas sopii tuohon paikkaan erittäin hyvin.
Toinen kaivonrengas on myös vielä pihallamme. Sitä en ryhtynyt päällystämään mosaiikilla, vaan haaveilen sen naamioimisesta vanhoilla punatiilillä. Tämä homma on vielä kesken, ehkä jonain päivänä saan sen valmiiksi!
Lopputulos on todella upea! Urakointi kannatti!!!
VastaaPoistaVaikka olikin iso urakka, ei tosiaankaan ole kaduttanut.
PoistaOnnistunut lopputulos - aivan uniikki ja paikalleen tyylikkäästi sopiva! Kovan työn takana kylläkin, mutta kestäähän tuo pitkän aikaa.
VastaaPoistaHyvin on kestänyt, ei yhtäkään kaakelinpalaa ole irronnut.
PoistaKomia muaronmuutos! Ja tosi onnistunu värivalinta, sopii kaikkien kans yhtehe.
VastaaPoistaVäri on hyvin tosiaankin sopinut ympäristöön.
PoistaVautsivau! Tulipa upea!
VastaaPoistaKiitos ;)
PoistaKyllä todellakin kannatti urakoida! Siitä tuli upea.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
No, todellakin pitää tuo sääntö paikkansa! Miten hieno siitä tuli!
VastaaPoistaKannattaa pitää mielessä tuo sääntö.
Poistaupea lopputulos!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHieno tulos, mutta olipa kauhea homma
VastaaPoistaOli todella iso työ, mutta kannatti.
PoistaTulikin upea ruukku. Itsekin joskus päällystin ruukun mosaiikilla ja se olikin todella kova urakka, joten tiedän mistä puhut. Mutta kyllä tuo sinun lopputuloksesi on palkinnut kovan työ.
VastaaPoistaOlin myös tehnyt pienempiä mosaiikkitöitä ennen tätä, joten tiesin mitä olin tekemässä. Urakan suuruutta ei ihan arvannut!
PoistaOlipa mainio vinkki! Meillä on juuri tuollainen rengasrumilus näkyvällä paikalla. Tuskailen aina sitä, yritän kaunistaa kesäkukilla, köynnöksillä yms., mutta lopputulos on enemmän tai vähemmän ruma. Kaakeleitakin löytyy eli esimerkkisi kyllä kannustaa ryhtyä päällystyshommiin. Ison urakan teit, mutta lopputulos palkitsee, tosi kaunis ja istuu paikkaan upeasti. Ja kun rumilus ei ole enää ruma, ympäristökin tulee varmasti laitettua ja suunniteltua ihan eri silmin. Kiitos neuvoista, ehkä tänä kesänä käyn rengasrumiluksen kimppuun:)
VastaaPoistaSama juttu, istutin renkaaseen mitä tahansa, niin se oli ruma. Lisäksi renkaan sijainti varjossa ei mitenkään edesauttanut kasvien viihtymistä. Nyt renkaassa kasvaa vain villiviiniä, ja muuta ei tarvita. Kannattaa varata aikaa ja tehdä liimaustyö huolellisesti, näin rengas kestää vuosia, kuten tämäkin.
PoistaOnpa upea! Kannatti tehdä!
VastaaPoistaSiis, upea! <3
VastaaPoistaJopa tuli upea!!! Todellakin kannatti korostaa!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHieno ja kyllä tuo kova urakka kannatti.
VastaaPoistaKiitän!
PoistaVoi, miten kaunis, hyvän ohjeen olit koulutuksestasi painanut mieleen ja nyt se todella kannatti toteuttaa!
VastaaPoistaNäin juuri!
PoistaOtsikon ohje on tosi mainio ja yksi tulos on noissa kuvissa - aivan loistavan upea mosaiikkiruukku, joka on hieno yksityiskohta! Kyllä työ kannatti!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, ihan ylpeänä sitä katselen :).
PoistaUpea lopputulos! Voitit blogini arvonnassa puutarhakirjan, joten laittaisitko minulle yhteystietosi osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com, niin laitan kirjan postiin. Mukavaa maanantaita!
VastaaPoistaMitä ihmettä, kiitos! Laitan yhteystiedot ihan pika pikaa sinulle.
PoistaMeillä on kolmaskin rengas pihassa, siinä kasvaa pioni. Rengas on patinoitunut ja sammaleen peitossa, joten se sopii ihan hyvin siihen paikkaan. Riippuu tosiaankin renkaan sijainnista, millaisena se siihen sopii.
VastaaPoistaOHHOH - nyt loksahti suu auki - aivan mielettömän upea työ ja mikä viheralue siitä syntyikään - ihan huippua. Mulla pihanperukoilla myös kaivonrengas johon olen istutellut, mutta tulevana suvena taidan minäkin siihen jotakin uuta pintaa tehdä.. kiitos mahtavasta ideasta!!!
VastaaPoistaLopputulos on tosi hieno! Kiinnostaisi tietää näin vuosien jälkeen, että ovatko kaakelit pysyneet kiinni?
VastaaPoista