sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Ihana valo


Valon määrä lisääntyy nopeasti. Nyt on jo puoli tuntia pidempi päivä kuin kaksi viikkoa sitten. Odotan niitä aamuja, kun ei ole ihan säkkipimeää kun herää. Sitä onnea saa vielä vähän aikaa odotella, mutta nyt kannattaa ottaa ilo irti jo jokaisesta lisäminuutista, milloin on valoisaa.






Helmikuussa ikkunalla ja lisävalon alla itävät ensimmäiset kylvökset. Ja maaliskuussa niitä tulee lisää, kunnes huhtikuussa kaikki niille liikenevä tila on täytetty. Sellaista viatonta ahneutta se on joka kevät, kun tulee kylvöksiä laitettua ihan liikaa!






Kun toukokuu koittaa, voi pihalla viettää jo niin paljon aikaa, että illalla ei malta mennä nukkumaan ja aamulla ei malttaisi jäädä nukkumaan!




No, tätä kaikkea saa vielä odotella...  Aalto vaasiin asetellut kukat lohduttavat malttamatonta, nyt vaasissa oranssia oksaneilikkaa ja sinipiikkiputkea.




Auringon nousu- ja laskuaikojen tarkasteluun löytyy erilaisia sivustoja, hakuohjelmalla niitä löytää.



 

Hyvää alkavaa viikkoa ja Nuutinpäivää! 


Kansanperinteen mukaan Nuutti päättää lopullisesti joulun, vaikkakin Nuutin päivä on aikoinaan ollut 7.1. eli heti loppiaisen jälkeen. 1700-luvun alussa Nuutin päivä siirrettiin almanakassa tammikuun 13. päivään.


21 kommenttia:

  1. Kyllä sitä valoosuuren lisääntymisen jo huamaa, vai toivooko vaa :)

    VastaaPoista
  2. Valon lisääntyminen on ihanaa.
    Kaunis kimppu ja kuvat.

    VastaaPoista
  3. Mielettömän kaunis kukkakimppu, tai varmaan oikeammin asetelma. Suosikkikukkiani suosikkiväreissäni. Tosi nätti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minunkin suosikkivärejä esim. sisustuksessa, nytkin on oranssia sohvatyynyissä :).

      Poista
  4. Valon lisääntyminen on niin ihanaa!! Liityinkin blogisi lukijaksi.

    VastaaPoista
  5. Vaikka nuutti jie joulun mennessään tähdet ikkunalla vielä ovat ja ulkona valot. Tähdet otan tässä viikonlopun jälkeen pois mutta ulkovalot saa vielä olla Pientä hiljaiseloa vietetään näin joulun ja uudenvuoden jälkeen, mutta hyvä niin. Aaltomaljakko on hyvä alusta monelle leikolle. Kaunis on asetelmasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vasta luovuttiin kuusesta ym. joulukoristeista. Pihalla meilläkin valot saavat olla, kun illat ovat niin mustia vielä :) Aaltovaasi on hyvä, mutta asetelman teko vaatiin erityisen tuen.

      Poista
  6. Meiltä vei joulun jo loppianen ja nyt on mieli jo kevään suuntaan. Lisääntyvä valo sen tekee ja kukka-asetelmakin loistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä joulu päättyi vasta Nuuttina. Kiitos, kevättä odotellessa :)

      Poista
  7. Auringon paistaessa on selvästi keväinen tunnelma - vaikka tammikuuta eletäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätpuuhat mielessä, siitä ja lisääntyvästä valosta tunnelma lisääntyy :).

      Poista
  8. Ihanan aurinkoiset kuvat ja ihana kimppu!

    VastaaPoista
  9. Valo tekee niin ihmisille kuin luonnolle hyvää, herättää kaiken eloon!

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!