Kuva on postikortti ihanasta Kasvikunta -kirjan postikorttisarjasta. Ostin kortit tehdäkseni niistä taulun. Kirjan ja korttisarjan on kuvittanut Katie Scott.
perjantai 30. maaliskuuta 2018
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Ideoita hakemassa
Olen pyöritellyt päässäni ideoita ensi kesän ruukkuistutuksiin. Ehkä tämä voi tuntua aikaiselta, mutta yritän tällä estää turhaa säntäilyä taimimyymälään ja sortumistani heräteostoksiin siinä vaiheessa, kun on aika istuttaa ruukkukasvit pihalle. Suunnittelun apuna olen käyttänyt Pinterestiä, josta löytää vinkiksi valtavan ihania toteutuksia. Sieltä poimituilla otoksilla saa hyvän tuntuman siitä, minkä tyylistä istutusta on haluamassa tai itseasiassa jo ehkä kuvitellutkin sen mielessänsä.
Teen selvän eron sille, millaisia ruukkuistuksia haluan missäkin kohtaa pihaa olevan. Oleskelupihalle, joka on takapihalla, laitan yleensä sellaista, mikä ei riitele ja vie liika huomiota kukkivilta perennoilta. Sillä puolen pihaa aina kukkii jotakin, joten oleskelupihan istutukset saavat olla hillittyjä ja vailla suurta kukkarunsautta. Niistä saa löytyä voimakkaita värejä, mutta mielellään esim. lehdistä ja myös lehtien muodot ovat tärkeitä.
Oleskelupihalle sopivia esimerkkejä:
Näissä ihanat lehdet. Värikäslehtistä Begoniaa, Saniasta, jotain viherkasvia myös.... Taustalla on muuten tosi hienot ja isot Anopinkielet! Jos omistaisin Anopinkielen, laittaisin sen ilman muuta kesäksi ulos. Alemman kuvan ruukussa on lisäksi juorua ja vähän kukkivaakin, mutta sitä ei ole liikaa.
Seuraavassakin on kukkivaa joukossa. Sitä on mielestäni ehkä liikaa, mutta koska se värinsä puolesta sointuu hyvin vihreisiin, niin sen runsaus ei ole niin silmiinpistävää.
Tämä seuraava on hyvin värikäs, en ihan sellaisenaan laittaisi oleskelupihalleni. Pidän kyllä värinokkosista ja olen niitä yhden kerran jopa itse kasvattanut siemenestä. Niiden lajivalikoimasta löytyy kyllä hillitympiäkin värejä, mitä voisin ajatella.
Nämä kyllä laittaisin ilman muuta. Hillittyä ja hallittua.
Verililjapuu yhdistettynä johonkin "valuvaan" kasviin, jonka nimeä en tiedä. Hmmm... aika kiva ja minullahan olisi talvisäilössä pari verililjapuuta...
Nämä sopisivat myös oleskelupihalle, laventeli yksikertaisen tyylikkäänä ja istutus, jossa on yhdistetty valkoista ja hopean harmaata!
Tämäkin ihanan rouhea kokoelma betoniruukkuja, niissä voisi kasvaa yrttejä...
Etupihalle, pääsisäänkäynnille, sopivat kukkaisemmat ruukut. Siellä ei ole paljon kukkivia perennoja, vaan on iso kivetetty alue, isoja lehtipuita ja pensaita sekä pienempiä havupuita. Sen puolen ruukkuistutukset saisivat olla jotain seuraavien kaltaisia.
Alla aivan valtavan kokoinen, huikea idea! Iso heinä yhdistettynä kesäkukkiin.
Seuraava on muuten hyvin ilmavan ja kevyen näköinen, vaikka kukkivaa siinä onkin runsaasti.
Pakko laittaa vielä nämä herkullisen väriset tänne. Tuollainen vasemmanpuoleinen juoru minulla on keittiön ikkunalla, sen voisikin viedä kesäksi ulos!
Laitan viimeiseksi kuvan ihanista Anopinkielistä. Niitä voisi olla rivissä portailla useampiakin!
Muistetaan siirtää kelloja ensi yönä kesäaikaan!
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
perjantai 9. maaliskuuta 2018
Talvea paossa
Olen onnellinen pienen kuistin omistaja. Tuolla kuistilla on sopivan viileää kasvien talvehtimiseen. Monet kasvit alkavat vaan olla jo niin isoja, että tila alkaa käydä ahtaaksi. Tänne ei enää mahdu esim. pelargoniat ollenkaan, joita olen aiempina talvina täällä säilyttänyt.
Viileässä viihtyvät myös tulppaanit. |
Tällä hetkellä kuistilla talvea paossa ovat, ensin vanhat ja isoimmat:
- Puolitoistametrinen Oliviipuu
- Liki metrin korkuinen keltainen Skimmia
- Kärsimyskukka, jonka olen typistänyt syksyllä lyhyemmäksi. Kesällä se venähtää taas kolme metriseksi.
- Verililjapuut, purppura ja vihreä.
- Murattia kahdessa isossa ulkoruukussa.
Oliivipuun juurella kasvaa Hopealehteä. |
Kärsimyskukka typistettynä, nimensä mukaisesti kärsineen näköisenä. 😉 |
Lisäksi sieltä löytyvät nämä, jotka ovat viime vuoden hankintoja:
- Terassihortensia, kesällä hankittu.
- Syyssyrikkä, Kanna, Kummituspuu, Sinisarja ja matala valkovihreä heinä (nimeä en nyt muista). Nämä ostin viime syyskuussa alennusmyynnistä.
- Pari keijunkukkaa. Olivat ensin ruukkuistuksessa ulkona ja lokakuussa nostin ne kuistille.
- Pari pientä Skimmiaa, keltainen ja punainen. Nämä tuli hankittua joulukukkina marraskuussa.
Syyssyrikässäkin on uutta vihreää kasvua näkyvissä. |
Kummituspuukin viihtyy täällä, edellinen ei selvinnyt talvea huoneenlämmössä. |
Arvatkaapa mistä haaveilen? Viherhuoneesta tai lämmitetystä kasvihuoneesta, jossa voisi talvettaa vielä suuremman määrän ja vielä isompia kasveja! Niin ja tilaa saisi olla myös kasvien keskellä oleskeluun. Nykyiseen huoneeseen ei mahdu juuri istuskelemaan.
Ainahan sitä voi haaveilla!
Mukavaa viikonloppua!
perjantai 2. maaliskuuta 2018
Voittajat selvillä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)