Olen onnellinen pienen kuistin omistaja. Tuolla kuistilla on sopivan viileää kasvien talvehtimiseen. Monet kasvit alkavat vaan olla jo niin isoja, että tila alkaa käydä ahtaaksi. Tänne ei enää mahdu esim. pelargoniat ollenkaan, joita olen aiempina talvina täällä säilyttänyt.
|
Viileässä viihtyvät myös tulppaanit. |
Tällä hetkellä kuistilla talvea paossa ovat, ensin vanhat ja isoimmat:
- Puolitoistametrinen Oliviipuu
- Liki metrin korkuinen keltainen Skimmia
- Kärsimyskukka, jonka olen typistänyt syksyllä lyhyemmäksi. Kesällä se venähtää taas kolme metriseksi.
- Verililjapuut, purppura ja vihreä.
- Murattia kahdessa isossa ulkoruukussa.
|
Oliivipuun juurella kasvaa Hopealehteä. |
|
Kärsimyskukka typistettynä, nimensä mukaisesti kärsineen näköisenä. 😉 |
Lisäksi sieltä löytyvät nämä, jotka ovat viime vuoden hankintoja:
- Terassihortensia, kesällä hankittu.
- Syyssyrikkä, Kanna, Kummituspuu, Sinisarja ja matala valkovihreä heinä (nimeä en nyt muista). Nämä ostin viime syyskuussa alennusmyynnistä.
- Pari keijunkukkaa. Olivat ensin ruukkuistuksessa ulkona ja lokakuussa nostin ne kuistille.
- Pari pientä Skimmiaa, keltainen ja punainen. Nämä tuli hankittua joulukukkina marraskuussa.
|
Syyssyrikässäkin on uutta vihreää kasvua näkyvissä. |
|
Kummituspuukin viihtyy täällä, edellinen ei selvinnyt talvea huoneenlämmössä. |
Arvatkaapa mistä haaveilen? Viherhuoneesta tai lämmitetystä kasvihuoneesta, jossa voisi talvettaa vielä suuremman määrän ja vielä isompia kasveja! Niin ja tilaa saisi olla myös kasvien keskellä oleskeluun. Nykyiseen huoneeseen ei mahdu juuri istuskelemaan.
Ainahan sitä voi haaveilla!
Mukavaa viikonloppua!
Voi että, sinullahan on melkein viidakko siellä! Meillä ei ole kuisteja ollenkaan, vaan kolme avoterassia. Yhdestä voisi tehdä viherhuoneen, kun sais vaan tuon miehen puhuttua ympäri! Kaipaisin niin kovasti jotakin viileämpää tilaa talven ajaksi kasveilleni.
VastaaPoistaNäyttää tosiaan viidakolta, kun siellä on niin ahdasta. Meillä on mies myös joskus on kysellyt, että laitetaanko tuohon terassiin lasit ympärille, niin saisit siitä viherhuoneen. Ei asia ole sen pidemmälle vielä edennyt, no ehkä joskus tulevaisuudessa ;).
PoistaTuollainen kuisti olisi kyllä hyvä olla! Ihanan kokoisia kasveja talvehtimassa:) Minulla oli kesän ruukkuistutuksessa samanlainen valkovihreä heinä (nimi minultakin kadonnut), se kasvoi vielä joulunaikaan täysillä ulkona, vasta kovat pakkaset muuttivat sen surkeaksi. Toki siis paleltui, mutta yllättävän pitkään pysyi kauniina. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKuisti on kyllä ollut oiva talvehtimispaikka. Muutenhan näitä isompia ei olisi voinut vuodesta toiseen säilyttää. Säästäähän siinä jonkun verran rahaakin, kun ei tarvitse joka kesä ostaa uusia. Isoimmista kasveista kun yleensä joutuu maksamaan enemmän. Tuo valkovihreä heinä pitäisi olla talvenkestävä. Istutan sen keväällä ulos, ja se saa sinne jäädäkin. Kiitos samoin Sinulle!
PoistaOlet tosiaan onnellinen omistaessasi kuistin.
VastaaPoistaSamanlaisesta viherhuoneesta sanoin muutama päivä sitten unelmoivani. Se toteutuu sitten, kun lakkaan köyhtymästä...
Kyllä vaan olen tyytyväinen! Samanlaiset haaveet taitavat olla meillä monella puutarhahörhöllä :). Toivotaan, että joskus tulevaisuudessa meidän haaveet muuttuvat todeksi :).
PoistaVoi, olen niin kateellinen kuististasi! Itse olen yrittänyt viileähkössä kodinhoitohuoneessa säilyttää talven yli kasveja, mutta tila on niin onnettoman pieni... Mummolassa oli aina pelargoniat kuistilla talvehtimassa ja ihailin aina, kun ne talven jälkeen heräsivät kukkaan...
VastaaPoistaHarmittaa kyllä pelargonioiden puolesta, että ne eivät sinne mahtuneet. Jätin ne talveksi kasvihuoneeseen, mutta suojasin kyllä hyvin. Epäilen silti niiden selviytymistä, joudun ehkä ostamaan uudet pelargoniat. Se tuntuu rahallisesti kuitenkin pienemmältä menetykseltä, kuin joidenkin isojen kasvien menetys.
PoistaVau, onpa uljas oliivipuu! Ja muutenkin näyttää hienolta. :) Ollapa itselläkin viileä kuisti - se mahdollistaisi kasviharrastuksen laajentamisen niin moneen uuteen suuntaan. :D
VastaaPoistaOliivipuu on mielestäni hiukan liian harva, mutta kookas. Pitäisi perehtyä, saisiko sen leikkaamalla tuuheammaksi. Kuisti on kyllä ollut monen kasvin pelastus :).
PoistaKiva on tuollainen kuisti ja melkoinen viidakkohan siellä onkin, ihanan vihreää:) Haaveilu on kyllä mukavaa, toivotaan että ne haaveet joskus toteutuu..sitten ne vasta kivoja ovatkin:) Mukavaa alkavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaOn se varsinainen viidakko, harmi kun siellä ei mahdu oleskelmaan kunnolla! Siksi tarvitsi isomman paikan, ja haaveilu jatkuu.... :). Kiitos samoin Sinulle!
PoistaVoi ku oliski kuisti. Son yks mun unelmien kohore. Aikamoosen kasvikokoelman oot saanu kuistihin mahtumahan.
VastaaPoistaToivottavasti unelmilla on siivet, kuten sanotaan... ehkäpä joku päivä ne sitten voivat toteutuakin. Kasvit mahtuvat, mutta ovat kuin "sillit suolassa". Eivät yksittäiset pääse oikein oikeuksiinsa :).
PoistaOnpa ihana paikka, vihreää ja vehreää. Toki unelmia pitää aina olla.
VastaaPoistaUnelmia pitää olla, ja ne on hyvä tuoda esiin. Vain siten niiden todeksituleminen mahdollistuu :).
PoistaMinäkin haluaisin tuollaisen kuistin, vaikka minulla ei sisällä viherkasveja olekaan!
VastaaPoistaKuistihan olisi myös ihana oleskelupaikka, vaikka ei olisikaan kasveja. Tuohon ei nyt mahdu oleskelemaan, ja se on suuri puute.
PoistaSe olis niin parasta tuo lasikuisti viherpeukuille,onnellinen sinä.
VastaaPoistaKyllä sitä pienempäänkin osaa olla tyytyväinen, mutta ruokahalu kasvaa syödessä, kuten sanonta kuuluu. Tässä en tarkoita vatsantäytettä, vaan silmänruokaa (kasveja) :).
PoistaHienoo omistaaa tuollainen kuisti, jossa voi talvetella, mutta niin se on, että mikään ei riitä. Aina on enemmän kasveja kuin tilaa, vaikka lisätilaakin rakentaisi
VastaaPoista😂
Olisipa ihanaa omistaa tuollainen kuisti, mikä olisi sopivan viileä, ei kylmä.
VastaaPoista