Viime viikonlopun Kevätmessujen heräteostos kerrannaiskukkainen tarhajouluruusu nuokuttaa päätään. Aivan kuin se ottaisi osaa harmistukseeni... Mieltäni painaa asia, sinänsä viattomalta tuntuva eikä meikäläistä suikaan vararikkoon vievä, mutta mutta..... nimittäin tulppaanien sipulien katoaminen pihalta.
Siinä kohdassa missä ennen kasvoi kaunis tulpaani, onkin nyt tilalla kuoppa. Näitä päältäpäin kaivettuja kuoppia alkoi ilmestyä vuosi sitten keväällä, kun tulppaanit alkoivat nostaa päätään. Kuopat lisääntyivät myös syksyllä niin kauan, kuin vähänenkin kuivunut kukkavarren ranka jossain kohtaa vielä oli näkyvillä, muistuttamassa kohtaa missä sipuli oli ollut. Kuopan vierellä saattoi olla sipulin kuoria, kuin kiusaksi jätettynä. Lisäksi myös krookuksia oli kaiveltu ylös.
Olisiko asialla ollut myyrä? Myyriä ei ole koskaan pihallamme aiemmin ollut - kerta se on ensimmäinenkin! Entä orava? Syövätkö oravat kukkasipuleita...?
Mikähän muu eläin saattaisi tulla kysymykseen? Asumme sellaisella alueella, että täällä eivät peurat käyskentele.
Viime syksynä uusien kukkasipulien istutuksen yhteydessä, laitoin kuoppiin valkosipulin kynsiä. Lisäksi sinne tänne olen ripotellut myyräkarkoitetta. Toistaiseksi uudet istutukset ovat saaneet olla rauhassa. Pidetään peukkuja, että näin sujuu jatkossakin 👍!
Tarhajouluruusun kasvot näyttävät näin suloiselta:
Pihalla maassa kukkiansa availee myös valkoinen jouluruusu.
Mitenkä teillä muilla, onko kukkasipulit pysyneet paikallansa vai ovatko ne joskus kadonneet parempiin suihin?
No voi harmi, toivottavasti varkaan laatu selviää, voisiko niitä kuopia jänis tai supikoira? Meillä ei ole sipulit hävinneet, talviaikaan on jäniksistä kyllä kiusaa puuvartisille kasveille.
VastaaPoistaMeillä eivät jänikset ja supikoirat pitäisi päästä pihalle, on niin hyvin aidattu, mutta vannomatta paras :).
PoistaNäyttää mitä ilmeisemmältä, että tihutyön takana on myyrä. Ja nimenomaan vesimyyrä joka syö ja kuljettaa sipuleita pesäänsä. Toivottavasti myyräkanta on pieni tänä vuonna ja sipulit saavat olla rauhassa.
VastaaPoistaMyyräpä hyvinkin ja vesimyyrähän ei kaiva käytäviä. Käytäviä kuten ei kolojakaan ole lainkaan näkynyt.
PoistaVoi miten harmillista, tyytyisivät eläimetkin vain ihailemaan alkavaa kevättä! Viime keväänä en tahtonut saada kerrottujen helmihyasinttien kukkia yhtäkään esille, kun jänis kävi ne öisin syömässä sitä mukaa, kun olivat nousseet maan pinnalle.
VastaaPoistaSitä tosiaankin toivoisi! Jänikset ovat kyllä vihulaisia :).
PoistaTsemppiä kaikille kukkasipuleille!
VastaaPoistaMeillä sipulit eivät nouse kukoistamaan ehkä samasta syystä?
Kiitos, sitä tarvitaan!
PoistaVoi harmitus! Toivottavasti sipulit saavat nyt olla rauhassa.
VastaaPoistaToivotaan näin, jospa eläin mikä sitten olikaan, olisi löytänyt paremmat apajat :).
PoistaHarmillista! Minä en ole nykyään enää kukkasipuleita laittanut. Ihananen jouluruusu!
VastaaPoistaOn tosiaankin harmi! Jos varas jatkaa puuhiaan niin, ehkä jätän ainakin tulppaanit istuttamatta jatkossa. Kiitos!
PoistaOnpa tosi ikävää tuollainen rosvous ja myyrä varmaan on ollut asialla, juurikin vesimyyrä! Meillä myyräkanta on pysynyt kissojen ansiosta aika hyvällä tolalla, mutta viime talven jälkeen vesimyyrän kasoja on jälleen jokunen näkyvissä, onneksi kissatkin ovat ne noteeranneet!
VastaaPoistaTosi kauniit jouluruusut!
Vesimyyrä hyvinkin voi olla syynä! Kissa olisikin hyvä torjuntakeino, vaan nyt ei ole kissaa, niin pitää keksiä muita keinoja.
PoistaVoi itku noita elikoita. Vaikka ovatkin ihan kivoja, osaavat aiheuttaa harmiakin. Toivotaan, että nyt sipulisi saavat olla rauhassa <3 Kaunis jouluruusu!
VastaaPoistaSanoppa muuta! Eläimet ovat tervetulleita ja kivoja, mutta niissä voi olla tosiaankin olla toinenkin puoli. Toivotaan näin, kiitos!
PoistaVesimyyrää minäkin veikkaan. Jos niitä on paljon, kannattaa istuttaa tulppaanit metalliverkkohäkin sisään. Tulppaanit voi istuttaa myös narsissien ja keisarinpikarililjojen sipulien sekaan, sillä niillä pitäisi olla myyriä karkottava vaikutus. Valkosipulikin on hyvä, muttei mikään kukkapenkin kaunistus. Toivottavasti mokoma tihulainen häipyy äkkiä pois!
VastaaPoistaVesimyyrää itsekin epäilen. Täytyy perehtyä verkkosuojaukseen. Narsisseja istutin tulppaanien sekaan, tuota keisaripikarililjaa en ole kokeillut. Toivotaan että häipyy, kiitos vinkeistä!
PoistaFasaani tai peura voisi myös tulla kyseeseen.
VastaaPoistaFasaaneja näkyy joskus, peuroja ei ole näkynyt. Piha on vaan niin hyvin aidattu, että sinne on vaikea päästä. Tosin fasaanillahan on siivet :).
PoistaNo voi harmitus. Meillä on mökillä myyriä, peuria ,kauriita kaikki ovat kukkien perään . Kaunis jouluruusu minullakin on mökillä niitä kasvamassa ja lisää hankin.
VastaaPoistaNäin keväällä on syötävää vähemmän eläimillä, siksi ne varmaan ovat kukkien ja sipulien perään. Kiitos, jouluruusut ovat suloisia!
PoistaIhana tuo kerrannaiskukkainen tarhajouluruusu♥
VastaaPoistaMeillähän hävisi ensimmäisen talven aikan kukkapenkillinen kukkia...keväällä mies huomasi ja tuli kysymään, että olenko ne siirtänyt johonkin, kun oli vain kuopat jäljellä..:)
Kiitos, ihana se on, vaikkakin vaatimattoman värinen. No voi tavaton, kaikkiko penkistä hävisi, siinä on varmasti ollut koko myyräpopulaation asialla.
PoistaNo voi itku :( Hyvä valkosipuliniksi!
VastaaPoistaSanoppa muuta! Valkosipulia vaan lisää pitää laittaa :).
PoistaHarmin paikka, totisesti! Valkosipuleihin myyrätorjunnassa minäkin uskon, mutta niitä täytyy olla aika paljon tulppaanien lähellä. Talvivalkosipulit kukkivat helposti ja kehittävät pikkusipuleita. Kannattaisi perustaa ihan oma penkki näiden pikkusipuleiden kasvatukseen ja istuttaa vähän isompina tulppaanien kanssa. Valkosipuli on näyttävä loppukesällä ihan omana kasvinaan. Narsissi on toinen myyräntorjuja perennapenkissä.
VastaaPoistaSitäpä juuri, harmittava juttu! Kiitos valkosipulivinkeistä, pitänee lisätä niitä ja tosiaankin kasvatella isommiksi. Narsisseja olen myös lisännyt penkkeihin.
PoistaMyyräpä hyvinkin. Vaan onpa sinulla kauniita jouluruusuja. Niistä myyrät ymmärtävät pysyä loitolla.
VastaaPoistaJuuri näin. Kiitos, jouluruusut ovat niin herkän kauniita. Onneksi tosiaankaan eivät kelpaa myyrille.
PoistaVai on sipulit saanu jalaat alle. Meillon onneksi pysyny. Mitäny joskus routa niitä nosteloo. Hiano jouluruusu!
VastaaPoistaKyllä näin niille on käynyt! Kiitos, jouluruusu on kyllä ihana kukkivana.
PoistaVoi mokomaa rosvoa! Varsinaista myyräntyötä, jos siis kyseessä oli myyrä.
VastaaPoistaHarmillista. Iso työ ja rahaakin sipuleihin menee, joten toivoisi näkevänsä myös kukkia. Millä ei sipuleita ole kadonnut. Syksyllä linnut joskus penkovat pikkusipuleita ylös matoja tonkiessaan, mutta eivät vie niitä pois. Helppo painaa takaisin maahan, jos vain ajoissa huomaa.
VastaaPoistaVoi että harmisllista! Meillä katsoi punajuuret viime kesänä jonkun suihin. Joku oli syönyt joka ikisen punajuuren... Ja supikoirat syövät karviaisia pensaastamme.... Ja kyllä se rahakin saa tässä harmittaa...vaikka ei harmitakaan ehkä yhtä paljoa kuin kukinnan menetys.
VastaaPoistaOnpa harmillista :( Olisikohan myyrä kyseessä. Onneksi meillä ei ole tuota riesaa.
VastaaPoistaVoi pahus,onpas harmillista..olisiko tosiaan myyrän työtä! Toivotaan että valkosipuli karkottaa oli sipulien hävittäjä mikä tahansa:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa♥
VastaaPoistaNo, varmasti harmittaa!
VastaaPoistaMeillä oli joskus aika paljonkin myyriä. Nykyään olen naapurin kissoille erityisen kiitollinen. Nuo suloiset kissat pitävät reippaasti myyräkannan aisoissa.
Mutta jouluruususi on aivan unelmaisen kaunis.
Aurinkoista viikon alkua!