torstai 10. toukokuuta 2018

Mietteitä kesäisenä helatorstaina


Parin viikon loma on minulla parhaillaan menossa ja tuntuu kuin olisi ollut kesälomalla. Sillä kesä on oikeasti täällä! Kuinka rentouttavaa onkaan ollut huhkia kevätpuuhia ulkona kun aurinko lämmittää.

Muistutukseksi itselleni tekemä to-do-lista näyttää päivitettynä tältä:

Talvisuojausten poisto

Tämä olikin helppo homma, koska en ehtinyt/jaksanut/muistanut (selittelyä) laittaa niitä kuin kahteen havupuuhun. Tämän takia yksi rhodo on aika onnettoman näköinen ruskeine lehtinensä. Ehkä tästä viisastuneena ensi keväänä sitten taas suojataan!





Leikkaustyöt

Pensaat ovat ok, mutta hedelmäpuita en leikannut tänä keväänä lainkaan. Eipä hätää, hedelmäpuita voi leikata vaikka syksyllä!




Kevätlannoitus

Muhevaa kompostia olen leivitellyt kukkapenkkeihin. Rhodoille, havuille ym. happamanmaan kasveille olen laittanut omat lannoitteet.



Kalkitus

Jo talvella levittelin istutusalueille ja pensaiden juurille tuhkaa lumen päälle.




Komposti

Molemmat lämpökompostorit ovat vielä tyhjentämättä, vielähän tuota kerkiää! Tänä keväänä ostin kolmannen lämpökompostorin, koska kaksi on osoittautunut riittämättömäksi.




Esikasvatus ja suorakylvöt

Esikasvatukset menivät osittain niin sanotusti poskellensa tänä keväänä. Ostin hollannissa valmistettua taimimultaa, joka kaiken järjen mukaan piti olla parasta mahdollista. Mene ja tiedä sen parhaudesta, mutta etanavauhtia ovat taimet siinä kasvaneet, ainoastaan kasvihuone kurkut ovat kasvaneet kiitettävästi. Viisi vuotta olen itse kasvattanut tomaatin ja paprikan taimeni ja ihan kotimaisessa taimimullassa, mutta nyt joudun tänä vuonna ilmeisesti ostamaan valmiit taimet kasvariini. Tästä viisastuneena, ensi keväänä kierrän kaukaa kaikki muut paitsi kotimaiset taimimullat!

Suorakylvönä olen tähän mennessä kylvänyt unikoita sekalaisen määrän.




Perennapenkit

Penkit olen tapani mukaan siistinyt kuivuneista puiden lehdista ja kasvijätteistä. Tämä penkkien siivous jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän tätä hyödyllisenä tapana, koska olen siistiessäni noukkinut noin 30-40, enemmän tai vähemmän talvihorroksessa olevaa kotiloa. Lehtien nakertajia siis ainakin on vähemmän kesällä!



Nurmikko

Nurmikon kalkitsin viikko ennen vappua ja viime viikonloppuna levitin kevätlannoitteen.



Kasvihuone

Painepesurilla tämä hoitui näppärästi, niin sisältä kuin ulkoa. Kasvusäkit, joissa tapani mukaan kasvatan hyötykasvit, on asennettu paikoillensa vastaanottamaan taimet.


Viljelylaatikot

Näissä riittää vielä puuhaa loppuviikoksi, koska niille en ole vielä tehnyt mitään. Perunat ovat kyllä jo ikkunalaudalla itämässä!




Kesäistä ja puuhakasta loppuviikkoa!



19 kommenttia:

  1. Mikä on puuhaillessa ja lomaa viettäessä näissä säissä!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kevätkukkijat! Kohtien kalkitus ja komposti välissä olevat tulppaanit ovat todella kauniita. Puuhaa riittää kyllä näin keväällä ihan jokaiselle vapaahetkelle, mutta onpahan kaunis sää niitä tehdä! Toivottavasti jatkuisikin tällaisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tulppaanit ovat Lummetulppaaneja, ovat ensimmäisinä tulppaaneista kukassa. Kyllä tekemistä riittää! Toivottaa että kesä tuli jäädäkseen :).

      Poista
  3. Sinulle sattui loma ihan parhaaseen aikaan. Tänä keväänä ovat ainavihreät kasvit olleet kovilla, metsärinteessä ovat mustikanvarvutkin ruskettuneet, kevätaurinko oli poikkeuksellisen paahtava.
    Iloisia puutarha-askareita ja lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, paras aika pitää lomaa, joskus sitä käy tuuri.Aurinko on tosiaankin hyvinkin polttavaa. Kiitokset!

      Poista
  4. Onpa niin kauniita ja keväisiä kuvia. Kyllä tämä kevät on niin ihanaa aikaa. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kevätkukkaset sinulla! Hyvä listata nuo keväthommat, huomaa, miten paljon kaikenlaista tehtävää onkaan. Osa tosiaan jää tekemättä, mutta sitten muistaa pakolliset työt paremmin. Suurin osa niistä on ihan kivoja, ja kuinka ne sitten palkitsevatkaan upealla kukinnallaan ja siistillä pihapiirillä:) Puuhakasta loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni helpottaa monessa asiassa, kun on tehtävälista. Muuten voi aika mennä säntäilyyn sinne tänne miettien mitähän pitäisi tehdä :). Kiitos!

      Poista
  6. Nyt on todella hyvä lomailusää, jos tahtoo viettää sen puutarhassa :)
    Olipas harmi, että multa osoittautui niin huonoksi. Itselläni pikkuiset lentävät ovat olleet riesana mullassa. Onneksi vaan muutamia taimia on menetettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, lomasää kohdillaan! Tuo multa oli kyllä yllättävä pettymys, vaikka oli hintavakin. Noita lentäviä on kyllä tässä mullassa ollut vähemmän, eli siinä suhteessa siis parempi.

      Poista
  7. Olipa järkevästi jaoteltu nämä hommat! Vertailin omiin toimiini ja osa on tehty ja osa vielä odottaa. Kasvimaalle olen tosin kylvänyt jo palsternakat, porkkanat ja punajuuret. Kompostit joutuvat tosiaan ylikuormitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, listahan on käyttökelpoinen kelle tahansa puutarhaa harrastavalle. Oi sinulla on jo juurekset kylvetty! Komposteja ei taida koskaan olla tarpeeksi.

      Poista
  8. Minulla on ollut hankaluuksia tomaattien kanssa, tosin osa syy on liiassa kastelussa jota tuppaan harrastamaan mutta veikkaan myös multaa vaikka oli kotimaista. tai nyt tarkistan pussin että mitä tuli hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mielenkiintoista tietää mitä multaa olet käyttänyt? Koskaan ennen tämän viiden vuoden harrastelun aikana, ei ole taimien kanssa käynyt näin huonosti. Mutta olenkin aikaisempina vuosina käyttänyt kotimaista taimimultaa!

      Poista
  9. Sattuipa lomallesi ihanat säät! Paljon olet jo kerennyt touhuamaan. Runsaasti ihania kukkia, näyttääkin ihan kesältä! :)

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!