perjantai 18. toukokuuta 2018

Pikainen pyörähdys


Minulla oli tilaisuus keskiviikkoaamuna kävellä Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan läpi. Vietin siellä aikaa n. 45 min. Kameraa ei ollut mukana, mutta puhelimella napsin kuvia. Vaikka oli aamu, aurinko paistoi niin kirkkaasti, että kuvatessa en nähnyt puhelimen näytöstä juuri mitään. Jotkut kuvat ovat valitettavasti myös sen näköisiä!

Lähinnä kiinnosti tietysti, mitä siellä kukkii sellaista, mitä ei omalla pihalla vielä ole! Yksi sellainen on ehdottomasti tämä valkovuokko Anemone nemorosa f. (hetiö kerrannainen).


Eipä liioin pihaltamme löydy tuomea. Valtavan iso ja vanha tuomi (Prunus padus var. cf. commutata) levitti voimakasta tuoksuaan.





Niittykullero (Trollius europaeuseli juhannuskukka.



Kolmilehti (Trillium grandiflorum). Ihana uusi tuttavuus!


Darwintulppaanit:

Pink Impression


Ollioules



Japaninmagnolia. Magnolian olen jo hankkinut, kunhan vaan keksin, mihin kohtaa pihaa se kannattaa istuttaa!


Pallorentukka (Caltha palustris 'Multiplex').



Kylmänkukkia pitäisi hankkia pihallensa. Minulla yksi oli, mutta se ilmeisesti katosi viime syksyn kukkapenkin myllerryksen yhteydessä, koska tänä keväänä sitä ei ole näkynyt.

Tarhakylmänkukka / Ketokylmänkukka tai Lännenkylmänkukka (Pulsatilla vulgaris)


Etelänkevätesikko (Primula elatior)



Kivikkoryhmässä oli mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Alppiunikko (Papaver alpinum sp. kerneri). Jotenkin tuollainen vaalea kivimurske tuo kasvit hyvin esiin!


Alppikylmänkukka (Pulsatilla albana).


Harmittavasti tämän nimikylttiä en löytänyt.


Vuorikellukka (Geum montanum).


Rusokissankäpälä (Antennaria rosea). 



Jumaltenkukka (Dodecatheon jeffreyi). Tällainenkin oli muutama vuosi sitten pihallamme, mutta mihin lie kadonnut!




Kylmänkukan (Pulsatilla ambigua), siemenhuiskat ovat hauskat.



Keltainen kiurunkannus.


Rentukkaa.


Onnenpensas (Forsythia 'Northern Gold').


Heisi (Viburnum furcatum).







Keisarinpikarililjoista oli vain yksi kukassa.


Rohtoimikkä (Pulmonaria officinalis) on hauska, kun siinä on kahdenvärisiä kukkia.


Kasvitieteellisen puutarhan puurakennukset. Vuonna 1990 puutarhan Kaisaniemenrannan puoleiseen osaan pystytettiin kolme Helsingin Punavuoresta purettua empire-tyylistä puutaloa. Yhdessä niistä toimii kahvila.







Hyvää viikonloppua!



8 kommenttia:

  1. kauniita! Puutarha on ollut pitkään remontissa, kiva, että sinne vihdoin pääsee

    VastaaPoista
  2. On se vaan mielettömän hieno paikka!

    VastaaPoista
  3. Hieno paikka, sellainen jossa en ole koskaan päässyt käymään. Pitää laittaa toivelistalle.

    VastaaPoista
  4. Spring is amazing.
    Wonderful photos.
    Have a nice weekend
    Kind regards
    Maria from
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  5. Tämähän oli juuri niin kuin minun puutarhasta. Vitsi vitsi, kunpa olisikin! Ihana paikka ja paljon nähtävää.

    VastaaPoista
  6. Voi mahdotonta, miten ihania kuvia :) Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!