Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen julkaiseman sääennusteen mukaan helmikuusta huhtikuuhun ulottuvalla kolmen kuukauden jaksolla on odotettavissa keskimäärin seuraavaa:
- Jakson lämpötila on suurimmassa osassa maata 0,5-1 astetta tavanomaista korkeampi. Lapin pohjoisosassa jopa hieman enemmän. Todennäköisyys tavanomaista korkeammalle keskilämpötilalle on n. 60 %
- Jakson sademäärä on todennäköisimmin jonkin verran keskimääräistä alempi.
Tänään oli ihan keväinen päivä! Kuului lintujen laulua, oli aurinkoa ja plusasteita kolme. Vielä ei kuitenkaan kannata kuuluttaa kevään alkaneen. Onhan helmikuu, hiihtolomakuukausi vielä edessä.
Entäpä sisällä, mitä kuuluu ruukun sipulikukille.
Vihdoinkin näen millaisia tulppaaneja ruukussa kasvaa! Ostin tulppaaneja nimittäin irtotavarana, enkä muista minkä näköinen lajin piti olla. Tiesin vain sen olevan keltainen. Lajike on kerrottu Monte Carlo. Upean keltainen, jossa on vain aavistus punaista. Ja mikä tuoksu! Koko huone tuoksuu ihanan keväiseltä.
Kerrotut tulppaanit ovat nopeampia aukeamaan kuin yksinkertaiset. Kerrotut myös kestävät pidempään avonaisena.
Keltainen on riemun, ilon ja ystävyyden symboli kukkien maailmassa.
Iloisia ajatuksia ja aurinkoa viikonloppuunne!
PS. Näillä auringonkeltaisilla osallistun myös KUKKAILOITTELUUN Mansikkatilan mailla -blogissa!
Tosi kauniita nuo kerrotut tulppaanit, kevään värisiä.
VastaaPoistaNiin ovat Tuija. Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle!
PoistaNo onpas komeita tulppaaneja! Aurinko tosiaan hieman huijaa kevään jo tulleen vaikka oikeasti siihen on vielä jonkin verran matkaa.
VastaaPoistaEikö vaan olekin! On tosiaan ollut niin keväisiä päiviä, että voi luulla olevan jo maaliskuun. Kivaa viikonlopun jatkoa Mari Marjamäki!
PoistaPitkän harmauden jälkeen pilkahdus aurinkoa tekee niin hyvää! Keltainen tosiaan on riemun väri.
VastaaPoistaNiin tekee! Sitä on kaivannut. Hyvää viikonlopun jatkoa Sinulle Riitta Jylhä!
PoistaUpeat tulppaanit. Kyllä keltainen väri piristää.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Niin tuo keltainen tekee, auringon väri! Kiitos samoin Sinulle Sirpa, oikein kivaa viikonlopun jatkoa!
PoistaUpeat tulput, kevään keltaiset:)
VastaaPoistaKiitos, tulput ovat auringon värisiä! Ihanaa viikonlopun jatkoa Sinulle Puutarhamyyrä!
PoistaKiitos keltaisen tuomasta piristyksestä!
VastaaPoistaOle hyvä vain! Mukavaa jos piristi. Oikein kivaa viikonlopun jatkoa Sinulle Vikki!
PoistaKauniit tulppaanit! Keltainen väri piristää varmasti.
VastaaPoistaPiristystä kaivataan, aurinkoisia päiviä saisi olla enemmän! Hyvää sunnuntaita Sinulle Kurjenkello!
PoistaIhania, raikkaan värisiä tulppaaneja!
VastaaPoistaKeltainen on piristävä väri tosiaankin! Mukavaa sunnuntaita Sinulle Tiiu!
PoistaViime päivinä ollutkin ihanan aurinkoisia hetkiä! Tykkään lumesta, mutta kohta alan toivoa ettei sitä lisää sataisi ja vanhakin sulaisi. Melko lämmintä on jatkossakin luvassa, mutten kuten mainitsit helmikuu on vielä talvikuukausi. Maaliskuu on minun kalenterissa jo kevättä!
VastaaPoistaOnneksi on ollut aurinkoisia päivä, mutta toivoisi niitä olevan myös viikonloppuna! Loput lumet saavat minunkin puolestani jo mennä, ei meillä sitä enää paljon olekaan. Maaliskuu minustakin lasketaan jo kevääseen. Hyvää sunnuntaita Sinulle Kivisen Vilma!
PoistaVau, miten sievät tulppaanit! Juuri tähän vuodenaikaan sopivan aurinkoinen väri. :) Miten muuten kasvatit nämä? (Kuinka pitkä kylmäkäsittely jne?)
VastaaPoistaviikarivartti.blogspot.fi
Väri kyllä piristää kummasti! Laitoin joulukuun alussa ruukkuun sipulit, pidin niitä kuukauden +2-+8 asteessa pimeässä, otin sisälle tammikuun alussa. Kun ne pääsivät huoneenlämpöön meni vielä pari viikkoa ennenkun alkoi näkyä kukkanuppuja. Hyvää kuunvaihdetta Sinulle Varppuslintu!
PoistaOnpa upeita, aurinkoisia tulppaaneja! Noista ei voi tulla muuta kuin iloiselle mielelle. Mielenkiintoista kuulla, että tuoksuvat voimakkaasti. Tavalliset tulppaanit eivät taida juuri tuoksua..? En ainakaan ole huomannut.
VastaaPoistaNe tosiaan ovat kuin pikkuauringot ikkunalaudalla! Ilmeisesti kaikki tulppaanit eivät tuoksu, yksinkertaiset yleensä tuoksuvat harvemmin kuin tällaiset kerrotut. Mukavaan kuunvaihdetta Sinulle Sisustusilona!
PoistaTulppaanien sisäkukittaminen on loistoajatus! Siinä tosiaan on kevät ihan läsnä jo nyt!
VastaaPoistaVoi että on ihanat, oikeat miniauringot,nuo tulppaanit.
VastaaPoistaihanat tulput!
VastaaPoista