tätä talvea on jäljellä, joten ei ehkä ihan tässä kannata ryhtyä puutarhavälineitä kaivelemaan esiin :).
Mieli kaipaa kuitenkin jotain vihreää, eikä sitä oikein korvaa kotona olevat viherkasvit.
Vehnänoraiden kasvatus tuo helpotusta vihreänkaipuuseen!
Ensin jyviä liotetaan ja idätetään pari päivää ennen kasvatusta.
Laita siemenet esim. lasitölkkiin ja kaada niiden päälle vettä runsaasti. Kuolleet siemenet ja roskat nousevat pintaan ja kun astiaa kallistetaan ne valuvat veden mukana pois. Tee huuhtelu muutamaan kertaan. Lopuksi apuna kannattaa käyttää siivilää tai verkkoa tölkin suulla estämässä siemeniä valumasta veden mukana pois.
Huuhdellut siemenet laitetaan puhtaaseen idätysastiaan. Samainen lasitölkki käy tähänkin tarkoitukseen hyvin. Tölkkiin pannaan vettä 1,5 kertaa siementen määrä ja tölkin suuaukkoon kiinnitetään verkon- tai kankaanpala kumilenkin avulla. Paras kangas tässä on minusta sideharsokangas (muokkasin tämän myöhemmin, kun en heti saanut päähäni miksi kangasta nimitetään). Siemenien annetaan liota 8-12 tuntia vedessä. Liotuksen jälkeen vesi kaadetaan tölkistä, mutta sitä ei kannata heittää pois. Sen voi joko juoda tai käyttää kukkien kasteluvetenä!
Sitten on vuorossa siementen idättäminen. Liotetut siemenet jätetään lasitölkkiin jonka suuaukossa on edelleen verkko tai kangas. Lasitölkki sijoitetaan huoneenlämpöön 45 asteen kulmaan suuaukko alaspäin. Näin ylimääräinen vesi valuu pois, ilma pääsee kiertämään ja siemenet eivät homehdu. Esim. astiankuivatuskaapin alaritilä on oivallinen paikka tölkille. Siemenet saavat itää vuorokauden.
Tämän jälkeen itäneet siemenet pääsevät multaan! Kasvatusalustaksi käy mikä tahansa laakea astia. Esim. muoviset lihojen pakkausrasiat käyvät vallan hyvin. Multana kannattaa käyttää kylvö- tai taimimultaa. Multa levitetään tasaisesti 1,5-2 cm kerroksena astiaan, tasoitetaan ja kastellaan. Liikakastelu voi homehduttaa siemenet! Levitä siemenet tasaisesti mullan pinnalle. Peitä astia mustalla muovilla tai toisella samankokoisella astialla, jotta kylvös ei saa valoa. Pidä astiaa huoneenlämmössä, mutta ei mielellään yli +25 asteessa. Kun 2-3 vuorokauden kuluttua oraat alkavat nousta ja nostavat peitettä, on aika ottaa kansi pois. Kastele kylvös tarpeen mukaan ja aseta valoon. Huolehdi, että oraiden kasvualusta pysyy tasaisen kosteana. Noin viikon kuluttua oraat ovat n. 15-20 cm pituisia ja valmiita käytettäväksi.
Vehnänorasta ei suositella syötävän sellaisenaan kuin pieniä määriä, koska se voi tukkia suoliston. Oraista valmistetaan yleensä mehua ja siihen tarvitaan vehnänorasmylly tai puserrin. Käsikäyttöisellä lihamyllylläkin voi saada niistä vähän mehua irti. Hampaat ovat kuitenkin hyvä "mehumylly". Oraista leikataan pieniä tuppoja ja pureskellaan niitä, kunnes kaikki mehu on irronnut. Kuituosa syljetään pois.
Suosittelen kokeilemaan!
*********
Pysyttelen edelleen vihreässä ja esittelen tässä samalla viime kesän paprikan taimen.
Se on viettänyt talven makuuhuoneen ikkunalla. Lehdet ovat säilyneet osittain, mutta se mikä tässä vaiheessa ilahduttaa eniten, on sen pienet, uuden uutukaiset lehdet alempana rungossa. Lisäksi näyttää siltä, että lehtien välissä pilkistää kukan nuppu! Aikamoista yritystä, etten sanoisi :)
Kivaa viikkoa Teille kaikille!
t. Tarja
Mailasia olen joskus kasvatellut...Hienoja pisarakuvia, näyttävät herkullisen mehukkailta orraat :)
VastaaPoistaLovviisa, sinimailasta ja mung-papua idätettynä.. nam. Hyviä versoja saa kasvatettua auringonkukan ja vihanneskrassin siemenistä sekä herneistä ja härkäpavuista.
PoistaKyllä sitä vihreyttäkin kaipaa! Eniten tarvisin nyt kyllä sitä auringon paistetta. "Paristot" alkavat olla aika tyhjinä!
VastaaPoistaTillariina, kyllä näiden räntä- ym. sateiden jälkeen soisi auringonkin joskus paistavan!
PoistaWau, enpä ole tiennyt, että paprikan saa talvehtimaan.
VastaaPoistaSussi, yllätys se on ollut minullekin. Saas nähdä tekeekö se satoa kesällä :)
PoistaSulla on ihan kevätmeininki! Ihanan vihreää!
VastaaPoistaSatu, versojen kanssa saa kevätfiiliksen :)
PoistaJotain vaaleanvihreää on saatava kotiin, meillä ne ovat herneenversoja:)
VastaaPoistaPioni, kiitti muistuksesta :). Seuraavaksi laitankin herneitä.
PoistaTalvehtineiden kasvien eloon heräämisen merkit tähän aikaan vuodesta tuovat pieniä, mutta niin tärkeitä merkkejä kevään tulosta :)
VastaaPoistaSusanna, näin on :). Kasvun alkaminen ilahduttaa aina ja tuo onnistumisen iloa!
VastaaPoistaNäyttävät niin tuoreen vihreiltä nuo oraat,että ihan tulee kevät-fiilis niitä katsoessa :)
VastaaPoistaSitkeä on paprikakin,kun nyt jo yrittää kukkia.
Vau, miten hienosti paprika on säilynyt! Minun talvetuksessa olleet chilit kuolivat kaikki :(
VastaaPoista