keskiviikko 1. elokuuta 2012

Terveisiä Asuntomessuilta

Retkipäivä Tampereen Asuntomessuille oli ohjelmassani viime viikolla.

Yleisvaikutelma messujen omakotitalojen pihoista oli, että aika samanlaisilta näyttivät. Persoonallisuudet puuttuivat niiden joukosta. Seuraavissa muutamia kuvaamiani kohtia ulkoalueista.

Ensimmäisessä oli japanilaisvaikutteita näkyvissä. 



Tuossa on kivillä kivasti rajatut vesiaiheet.



Yleisilme yhdeltä parvekkeelta. Pihalla lasten leikkimökki, keinut ja hiekkalaatikko. Tonttien välissä ei ollut aitoja tai selkeitä rajaistutuksia, näin ollen ei selvästi erottanut mihin tontti loppuu ja mistä toinen alkaa. Ehkä rajauksia tehdään sinne myöhemmin.




Seuraavan pihan kaarevat muodot näkyvät hyvin yläterassilta kuvattuna.



Hauskanmuotoisissa, punotuissa katostuoleissa voi istua suojassa katseilta.



Siisti, yhdenmukainen ilme pihan varastorakennuksessa, kasvihuoneessa ja aidanteissa.



Valkoinen kivikate näyttää olevan tämän kesän uutuus. Mietin miltä sellainen näyttää vuoden päästä? 



Yksinkertainen väritys ja kalustus terassilla, mutta nuo kaksi tuijaa näyttävät jotenkin orvoilta. Olisihan siihen voinut istuttaa edes yhden lisää. Yleensähän suositellaan istuttamaan kasveja pariton määrä :)

 


Tässä terassissa oli etelämaalainen tunnelma. Uima-allas siinä hohti sinisenä.





Talon kupariseinustalle oli valittu siihen hyvin sointuvat kasvit.



Yhden talon pihalla oli pieni kanatarha. Yksi kana ja kukko käyskentelivät siellä.



Tämän talon kaunis sisäänkäynti oli syntynyt yhteensä neljästä amppelikasvista. Alemmat amppelit ovat keijunmekkoa ja ylemmät jotain toista punakukkaista jota en tunnistanut.



Betoniruukut ja sininata sopivat hyvin yhteen.



Puusta veistetty, veneen mallinen istutuskaukalo on erikoinen.
 


  
Näiden jälkeen muutamia kuvia myös talojen sisätiloista.

Ylellisen oloinen makuuhuone johon oli sisäänkäynti kahdelta suunnalta. Toiselta puolelta sisään tultiin tilavan pukeutumishuoneen kautta ja toisen sisäänkäynnin yhteydessä oli kylpyhuone.







Saman talon keittiössä kaikki kiiltää, kiiltää ... mutta miten kauan kun siellä oikeasti asutaan?



Jotenkin tämä yksinkertainen kalustus viehätti silmää. Puusohva on itsessään kaunis.
 



Toisen talon Ikkunalla hauskat, ikkunasta näkyvään maisemaan sointuvat, työpöydän valaisimet.


                                                          *****


Omalla pihalla odotellaan tomaattien ja paprikoiden kypsymistä kasvihuoneessa. Ensimmäinen kurkku onkin jo syöty. Muotonsa puolesta se ei ollut kaikkien EU-direktiivien mukainen, mutta makunsa puolesta voitti kaupan kurkut, nam!



Virkistävä loma onkin sitten ohi kun heinäkuu vaihtui elokuuksi.


Hyvää elokuun alkua kaikille Teille!


3 kommenttia:

  1. Mukavaa nähdä muunkin kuin sisutuslehden ottamia näkymiä messuilta. Japanilaispiha-kuvat - tykkäsin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienosta kuvamatkasta messuille!

    Olen ihan samaa mieltä siinä, että valkoinen kate ja myös tuo rajausten puute ovat taatusti ongelmia tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  3. Asuntomessuilla se on kurjaa, että kasvillisuus on vielä niin pientä ettei saa kuvaa lopputuloksesta. Mutta saa sieltä hyviä ideoita muodoista ja puutarhan yksityiskohdista. Kivoja kuvia!

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!