torstai 30. elokuuta 2012

Eräänä päivänä...


Selasin kuvia koneeltani etsien kuvaa jalohortensioista siltä ajalta kun ne olivat vielä kauneimmillaan. Silmiini osui myös muita aivan ihastuttavan kesäisiä kuvia. Kuvia siitä kun eräänä heinäkuun helteisenä päivänä piipahdin Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

 




















Pian elokuu vaihtuu syyskuuksi... Oikein ei tahdo uskoa, että kesä on tältä vuodelta kohta ohi. Syyslannoitukset on tehty ja kasvit menevät pian lepotilaan. Kukkasipulitilaus on vetämässä ja syyskuussa niitä on luvattu toimittaa. Sipulien istutussuunnitelma on vielä tekemättä, jospa viikonloppuna ehtisi sitä tekemään... :)





Löytyihän se tämäkin kuva jota etsin....

 

 

 

Tervetuloa lukijoiden joukkoon: Metsätonttu, Susanna, Satu ja Purlina!


Tarja













2 kommenttia:

  1. Kiitos. Tuosta tulikin mieleeni, että syyslannoitus on vielä tekemättä! Olen keskittynyt torjumaan kotiloita, jotka yrittävät tunkea puutarhaani sateisen kesän myötä. Sipuleita en taida tänä syksynä istutaakaan, sillä myyrä on löytänyt pihaamme. Koira on töminällään pitänyt myyrät tähän asti hyvin poissa, mutta nyt on oltu niin paljon reissussa, että myyrä on keksinyt tilaisuutensa koittaneen...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, sehän on ilo liittyä lukijaksi hyviin blogeihin :) Kauniita kesäkuvia!

    Tännekin pitäisi syyskuun aikana tulla sipulipaketti. Sitä odotellessa..

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!