lauantai 17. joulukuuta 2016

DIY - Joulupöytään ja arvonta

Jouluna laitan pöytään Marimekon liinan. Minulla on näitä kaksi eriväristä. Toinen on punainen kultaisilla kuvioilla ja toinen valkoinen hopeisilla kuvioilla. Tänä jouluna on valkoisen vuoro.

Mietin, mitä koristeita pöytäliinaan sopisi. Koska liinassa on hopeaa, niin koristeiden pitäisi väriltään sopia siihen. Ostin kirkkaita koristehelmiä. Pienen pienet helmet liotetaan vedessä, ne imevät itsensä täyteen vettä ja sen jälkeen ne luovuttavat kosteutta, näin niiden sekaan voi laittaa esim. leikkokukkia.

Lasipulloon helmet ja amaryllis.



Pari jalallista jälkiruokakulhoa, helmiä ja molempiin tuikut. Lisäksi jalan juureen kieputin hopeista nauhaa.



Amaryllis ei ole vielä ihan täysin auennut, mutta toivottavasti viikon päästä. Ja jos käy niin huonosti, että se ehtii kuihtua aattoon mennessä, niin toinen, enemmän nupullaan oleva amaryllis on vielä varalla.




Nämä tuikut ovat muovikuoriset, niiden ei pitäisi kuumeta lainkaan.








Deco Beads koristehelmiä on olemassa muunkin värisinä. Kerron joku toinen päivä toisen idean, miten helmiä voi käyttää.



✰✰ ARVON kirkkaanvärisiä Deco Beads helmiä paketillisen. ✰✰
Yhdestä paketista tulee 1,4 l helmiä.
✰✰
Kaikki jo lukijoiksi liittyneet tai arvonnan aikana liityvät voivat osallistua. 
Arvonta päättyy 21.12. klo 16, näin ehdin postittaa paketin voittajalle ennen joulua. ✉
✰✰

Nyt pika-pikaa osallistumaan!
Onnea arvontaa ja hyvää lauantai-iltaa!


PS. Osallistun myös Kukkailoitteluun.

35 kommenttia:

  1. Noita olisi mukava saada. Mukaan siis arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Aika hauska, tuli sammakonkutu mieleen noista helmistä :D Mukana. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Käyttöä keksitään, mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ompa kaunis asetelma ♥ Minäkin mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  5. Bloggerlukijana mukana. Tosi kaunis asetelma!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onpa kivoja helmiä, käteviä kun ne kastuvat. On nätin näköisiä.
    Olen mukana myöskin arvonnassa.

    VastaaPoista
  7. Kauniita!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kauniita, mukana ehdottomasti!

    VastaaPoista
  9. Osuin kerran paikalle, kun erään kauppakeskuksen käytävällä esiteltiin tuollaisia "helmiä". Käteviä. Mukana siis arvonnassa.

    VastaaPoista
  10. Onpas kivoja helmiä!
    Utelen, että mistä helmiä voisi mahdollisesti lähteä metsästämään, jos ei ole arpaonnea.

    VastaaPoista
  11. Mullekin arpa! En olekaan koskaan nähnyt tuollaisia. Mielenkiintoista.
    Upea joulupöytä tulee.

    VastaaPoista
  12. Ihana idea, en ollut tällaisesta kuullutkaan!
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  13. Onpa kauniin kimaltavat pöydän koristelut! Valkoinen ja hopea ovat selkeät ja hienostuneet yhdessä. Tunnelmallisia joulun hetkiä!

    VastaaPoista
  14. Olipas erikoisia helmiä, en ole koskaan kuullutkaan moisista. Kiva yllätys, että arvonnassa on noita. Osallistun ilman muuta.

    VastaaPoista
  15. Ihana idea ja upeita asetelmia! simppeleitä mutta sisältäen kivan pienen jujun. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Something else /Mia

    VastaaPoista
  16. Mukana!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  17. Arvonta on vissiinkin jo suoritettu, mutta hauskannäköisiä nuo helmet!

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Minäkin olen mukana arvonnassa. :)

    joku.varpuslintu [ät] gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onpa kaunista! Mukaan arvontaan. Jospa pääsisin testaamaan pallukoita.

    VastaaPoista
  21. Kivat nuo helmet ja amaryllis nyt on joulukukkien kuningatar!:) Ystävälläni Satulla taisi olla noita helmiä aiemmin maljakossa, ja ihmettelin, että mitä hän oli maljakkoonsa laittanut.;)

    Hienoa, kun tulit mukaan Kukkailotteluun!<3

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Onpas veikeitä! Mukana arvonnassa minäkin =)

    VastaaPoista
  24. Hyvää joulun aikaa sinulle kauniin kattauksen myötä!

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa. Minulle uusi idea.

    VastaaPoista
  26. Ihanat nuo helmet!Mukana arvonnassa vanhana lukijana:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  27. Ihana idea nuo helmet! Niillä saa paljon kaunista aikaan. Olen ilman muuta mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  28. Mukaan arvontaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Voi miten ihana arvonta <3 Olen innolla mukana!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ihana arvonta! Vielä ehdin mukaan, siis yhdellä arvalla täältä :)

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!