Ihania kevätkukkasia! Mulla on vielä kaikki kukat ostamatta, kipin kapin kaupoille. Terassit huutaa jo kukkasia, vaikka ei kait nyt ole niin kiire, kun tänään aamu valkeni LUMISENA!!! Olen käyttänyt vuosia vanhoja kottikärryjäni yrttien kasvatukseen. Tomaattia, paprikaa, persiljaa, rosmariinia ja basilikaa. Kivaa napsaista aamuisin porraspäästä leivän päälle!
Hyrrrr, lunta nyt vähiten kaipaisi. Toivottavasti olivat viimeiset lumisateet :). Kottareilla voi olla monenlaista uusiokäyttöä. Kiva idea kasvattaa yrttejä.
Kiitos, ne ovat vanhat lasten kottarit ja juuri sopivan kokoiset kukkaistutuksiin. Itse suunnitellen saa juuri sellaisen istutuksen kuin haluaa. Toivottavasti löydät perunanarsisseja :).
Kyllä kukat saa suupielet hymyyn varsinkin näin pirtsakat:) Kärryissä olevat orvokit ovat suloisia ja melkein tekisi mieleni ottaa kahvasta kiinni ja lähteä hurruttelemaan pitkin kyliä:)) Aurinkoisia kevät päivien jatkoa!
Onpa kaunis tuo kottari-istutus! Meillä on tänäänkin käynyt kylmä viima, mutta onneksi aurinko on sentään paistanut.
VastaaPoistaKiitokset. Kylmää viimaa on ollut ihan riittämiin meilläkin. Tuo yksi tuuleton päivä oli kyllä harvinaisuus.
PoistaSievää portaiden päässä!
VastaaPoistaKiva kun tykkäsit :).
PoistaKivasti kukkii kottikärryissä!
VastaaPoistaMeillä vaan tuulee ja tuulee joka päivä. Sitä tuuletonta päivää odotellessa...
Otan kiittäen vastaan tuon! Aurinko lämmittää kyllä ihan kivasti, mutta tuuli usein pilaa kaiken.
PoistaIhanat asetelmat!
VastaaPoistaKiitokset :)
PoistaNoin kauniiden istutusten ohi ei ihastelematta pääse kulkemaan.
VastaaPoistaKiitos kannustavista sanoista!
PoistaIhana kuorma kottikärryissä;)
VastaaPoistaKottikärryillä lapset ovat aikansa leikkineet, nyt sillä on "kaunis" uusi elämä :).
PoistaKaunista ! Ihanat kevätasetelmat olet väkertänyt.
VastaaPoistaOnpas kiva kattaus kottikärryissä. Tykkään kovasti !
VastaaPoistaKiva kun tykkäsit, kottikärryt ovat vilahtaneet joskus aikaisemminkin täällä :).
PoistaIhanat kottarit!
VastaaPoistaKiitos, kottareiden uusiokäyttöä :).
PoistaMeillä ainakin on vielä tuulista ollut ja kylmiä öitä. Kaikki kasvaa niin hitaasti. Sinulla näyttää jo monenlaisia kukkia olevan.
VastaaPoistaPakkasta on meilläkin ollut vielä öisin asteen pari, mutta nämä kukat kestävät pientä pakkasta. Toivottavasti ei kuitenkaan tule enempää yöpakkasia.
PoistaIhania kevätkukkasia! Mulla on vielä kaikki kukat ostamatta, kipin kapin kaupoille. Terassit huutaa jo kukkasia, vaikka ei kait nyt ole niin kiire, kun tänään aamu valkeni LUMISENA!!!
VastaaPoistaOlen käyttänyt vuosia vanhoja kottikärryjäni yrttien kasvatukseen. Tomaattia, paprikaa, persiljaa, rosmariinia ja basilikaa. Kivaa napsaista aamuisin porraspäästä leivän päälle!
Hyrrrr, lunta nyt vähiten kaipaisi. Toivottavasti olivat viimeiset lumisateet :). Kottareilla voi olla monenlaista uusiokäyttöä. Kiva idea kasvattaa yrttejä.
PoistaKiitos, ne ovat vanhat lasten kottarit ja juuri sopivan kokoiset kukkaistutuksiin. Itse suunnitellen saa juuri sellaisen istutuksen kuin haluaa. Toivottavasti löydät perunanarsisseja :).
VastaaPoistaKyllä kukat saa suupielet hymyyn varsinkin näin pirtsakat:) Kärryissä olevat orvokit ovat suloisia ja melkein tekisi mieleni ottaa kahvasta kiinni ja lähteä hurruttelemaan pitkin kyliä:))
VastaaPoistaAurinkoisia kevät päivien jatkoa!
Ilahduttavat kuvat ja sateisen sunnuntaipäivän piristys.
VastaaPoista