perjantai 10. tammikuuta 2014

Kurkataan kuistille ja pistäydytään ulkosalla


Miten voivat pelargonit tähän aikaan vuodesta? Kurkataanpa kuistille.










 Ihan hyvinvoivilta ne siellä näyttävät. Kaikki ovat hengissä ja jokunen niistä jopa jaksaa kukkia.





















Joulukuusi pääsi uusiokäyttöön pihalla, kun katkoin sen oksat. Peitin kuusenoksilla kaikki näkyvissä olevat sipulikukkien alut. Niitä peiteltäviä olikin melkein joka penkissä.




Siinä havuja laittaessani katselin vieressä olevaa hopeatäpläpeippiä, joka on vielä täysin vihreä. Luulin ensin, että sen lehdellä seikkailee punainen liljakukko ja olin valmistautunut sen jo nitistämään, mutta lähempi tarkastelu paljasti elukan olevan leppäkertun. En ole kyllä eläessäni löytänyt tammikuussa ulkona hereillä olevaa leppäkerttua. Tohkeissani otin siitä vähän epäskarpin kuvan, mutta on se siinä kuitenkin tunnistettavissa.




Nupuillaan olevat jouluruusut saivat myös havunoksapeitot.




Päiväkävelyllä poikkesin paikalliseen puutarhamyymälään. Vaikka siellä oli jo kovin keväiset tunnelmat, en ostanut mitään. Telineet, mistä olisi löytynyt siemenpusseja mukaan otettaviksi, olivat onneksi vielä muovin peitossa :). Siispä tyydyin nappaamaan mukaani vain ilmaisen kuvaston.





Viikonlopuksi on Etelä-Suomeenkin luvassa pakkasia ja ehkä se kauan odotettu pysyvämpi lumipeitekin tulee. Toivottavasti sääennustukset pitävät paikkansa :).

 

Toiveikasta perjantaita ja kivaa viikonloppua!

Tarja

 


PS. Vielä muutaman päivän ajan on mahdollisuus osallistua arvontaan.

10 kommenttia:

  1. Näyttää ihan kesältä!

    Minullakin on monet sipulikukat kasvussa, saa nähdä, miten selviävät pakkasesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi. Kovin vihreää jopa ulkonakin. Jää nähtäväksi keväällä mitä sipulikukille on tapahtunut. Toivotaan parasta :).

      Poista
  2. Tämä kuistisi on aivan ihana kukkineen, niin hyvältä näyttää! Hyvä tuo joulukuusen uusiokäyttökin. Meillä myös oli leppäkerttu ruusupensaissa. Jos pakkasia tulee niin toivotaan sitä lumipeitettä kasvien suojiksi ja muutenkin se tuo valoa tullessaan sekä kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkka, kuistilla on hyvä kasvien talvehtia. Olisipa vaan huone isompi :). Hassua, että en nähnyt viime kesänä leppäkerttuja ja nyt näen sitten tammikuussa! Lumipeitettä odotellessa... :)

      Poista
  3. Pitääpä mennä peittämään jouluruusut...juuri joulukuusen havuilla...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, se varmasti kannattaa tehdä :). Onhan niitä pakkasia luvattu koko maahan.

      Poista
  4. Voi pientä leppäkerttua, miten se pärjää.
    Minä löysin sittisperrhosen oikein komeassa kunnossa joulun alla kun tein asetelmia ja hain ulkoa sisälle havuja ,vein se sitten ulos ja peittelin takaisin ♥
    Kauniin hyvinvoivia ovat kukkaset.
    Minulla tuli eka siemenpussi postiluukusta eilen, lyhtykoisoa halusin ja sain :)
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Voi leppisparkaa! Meille tuli viime yönä lunta ja pakkasta. Talvi on saapunut!

    VastaaPoista
  6. Hyvinhän noi pelargoniat on talvehtineet,kun noin pirteiltä näyttää,,.Nyt tänään oli täällä pikkupakkasta .-10,7,tuuli tuiversi kovin aamusti heti :(.Muksaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kyllä pikkuisen hirvittää,että miten nuo kasvit tästä talvesta selviävät...toivottavasti nyt viikonlopun aikana satanut lumi pysyy maassa ja pikkuisen voisi kasvien suojaksi sataa lisääkin.
    Toivottavasti leppis on löytänyt itselleen hyvän pakkas-suojan.

    Pelargonit ovat sulla kyllä todella komeassa kunnossa!

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!