Olen hankkinut tulevaa matkaani varten useita rokotus.fi -oppaassa suositeltuja rokotuksia. Yksi ottamistani on ollut jäykkäkouristusrokotus.
Olen jo pitkään tiennyt, että jäykkäkouristusrokotus ei ole ollut omalla kohdalla voimassa enää moneen vuoteen. Ei vaan ole tullut hankittua rokotusta, mutta nyt se on onneksi hoidettu.
Huonolla tuurilla, minulla olisi voinut ollut mahdollisuus saada bakteeri elimistööni. Olenhan ollut tekemisissä maaperän kanssa usein, erityisesti keväällä ja kesällä, mutta myös syksyllä ja jonkun kerran joskus talvellakin. Käytän hanskoja usein käsissäsi, mutta en aina.
Esimerkiksi kasvien istuttaminen tuntuu jotenkin kompelöltä hanskat kädessä, saati sitten pikkuruisten taimien kouliminen.
Lopuksi lainaus THL:n sivulta:
Jäykkäkouristus- eli tetanusrokotuksen tulee olla voimassa jokaisella. Rokotus antaa hyvän suojan jäykkäkouristusta vastaan. Rokote kuuluu Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan, ja sen saa terveyskeskuksesta ilmaiseksi.
Likaisten haavojen yhteydessä tulee aina tarkistaa rokotuksen voimassaolo. Lapsena saatua perusrokotesarjaa tehostetaan 10 vuoden välein.
Jäykkäkouristuksen saa todennäköisimmin syvistä pistohaavoista
Jäykkäkouristuksen aiheuttaa haavaan päässeen tetanusbakteerin tuottama hermomyrkky. Bakteeri on yleinen maaperässä ja viihtyy itiöinä lähes kaikilla pinnoilla. Tetanusbakteeri lisääntyy hapettomassa tilassa, joten jäykkäkouristuksen saa todennäköisimmin syvistä pistohaavoista (esimerkiksi ruusunpiikin pisto, eläimen puremahaava), joihin ilman happi ei pääse.
Jopa pienestäkin pistosta voi taudin saada, ja siksi kaikki ihmiset tarvitsevat rokotuksen.
Talvista sunnuntaita!
T. Tarja
Minusta on myös kovin hankalaa tehdä mitään käsineillä, kertakaikkiaan.
VastaaPoistaMökillä tulee maan kanssa möyrittyä kesällä usein joten muistaakseni rokotus on voimassa, pitääkin het huomenna ottaa yhteyttä terveyden hoitajaan ja tarkastaa.
Kiitos tästä ja hyvää sunnuntaita.
Käsineet ovat minustakin hankalat, mutta säästävät kädet hiertymiltä ja naarmuilta. Kannattaa tosiaan tarkistaa rokotuksensa :). Kiitos samoin ja hyvää alkavaa viikkoa!
PoistaIlosta sunnuntaiaamua ! Onneksi meillä rokotukset vaivatonta ottaa, meilläkin onnistuu työterveyvessä. Ihanoita luppauskevväästä kuvia sinulla täällä :)
VastaaPoistaKyllä, rokotuksen saa helposti ja ilmaiseksi :). Kiitos ja hyvää sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa viikkoa!
PoistaVoihh keväisiä möyrimiskuvia mullassa,kädet jo syyhyää,jotta pääsis tonkimaan kukkapenkkejä keväällä.Minulla on vielä voimassa,ainakin tämänvuoden ,niin joo pitääkin muuten kysäistä,varmuuden vuoks,,.Muksaa sunnuntaita!
VastaaPoistaMuutama kuukausi vielä, niin sitten pääsee mullassa möyrimään :). Kiitos samoin sinulle, mukavaa sunnuntai ehtoota ja hyvää viikkoa!
PoistaRakastaan tätä vuodenaikaa, mutta kyllä sormet alkoivat syyhytä, kun kuviasi ihailin...:)
VastaaPoistaNautitaan vielä talvesta, nyt kun se vihdoinkin koitti meille. Mutta kyllä sitä innolla odottaa tuota kuvien aikaa :). Hyvää viikonalkua!
PoistaKlunks, minulla ei ole rokotus voimassa. Pihalla tulee möyrittyä paljon.
VastaaPoistaSitten vaan terkkarille soitto ja aikaa varaamaan :). Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa!
PoistaIhan paikallaan muistuttaa rokotuksista! Omani taitaa olla voimassa, mutta tulipa kummasti sellanen olo, että pitääkö sittenkin tarkistaa...
VastaaPoistaKannattaa tarkistaa... Tosin, ei siitä ole haittaa vaikka sen ottaisi vähän etuajassa, varmuuden vuoksi. Mukavia pakkapäivä!
PoistaTetanus-rokotteen lisäksi hepatiittirokete on tarpeen mielestäni jo keski-Euroopassa, senhän saa kätevästi yhdstelmänä.
VastaaPoistaHyvä muistutus! Hepatiitti on myös hyvä olla. Kaiken varalta voi ottaa sekoituksen, jossa on molemmat A ja B. Hyvää tulevaa viikkoa!
PoistaTykkään myös touhuta puutarhassa ilman hanskoja. onneksi tetanusrokotus on voimassa. Puutarhatöiden teko paljain käsin vahvistaa kuulemma immuunijärjestelmää eli se on hyödyllistäkin :)
VastaaPoistaOn se vaan ihana tunne upottaa paljaat kätensä multaan! Usein huomaa vasta sitten, kun kädet ovat jo likaantuneet, että hanskat taas jäi laittamatta. Kivaa viikkoa sinulle!
PoistaMinäkin yritän aina,kun mahdollista pitää hanskat kädessä puutarhassa hommaillessani.Maassa saattaa pesiä,jos jonkinsortin pöpöä,jotka saattavat viedä sairaalahoitoon asti,jos sattuvat pääsemään elimistöön.
VastaaPoistaTämä on erittäin hyvä tiedoitus sinulta, suurkiitos!
PoistaAloin miettimään onko vai ei ja en löytänyt korttiakaan, täytynee heti huomenissa soitella ja kysellä. Luulen että on voimassa, saattaa olla kyllä hilkulla, että on menossa aika umpeen. Minua pistää useinkin ruusunpiikki hanskojen läpikin. Useimmiten kuitenkin olen ilman hanskoja, mutta täytyy nyt kyllä muistaa laittaa ne.
Hyvän näköiset kuvat sinulla ja niitä katsellessa tulee niin kevät mieleen. Nyt nautitaan tästä talven kauneudesta!
Oikein hyvää illanjatkoa sekä alkavaa viikkoa!
Sain juuri tietää soittamalla terkkarille, että rokotukseni on voimassa jonka olin saanut v.2009 seuraavan kerran sitten v. 2019, täytyy muistaa!
PoistaKiitos vielä sinulle!
Kiva, jos tämä on saanut lukijat tarkistamaan oman rokotussuojansa :). Tätä asiaa ei tule ajatelleeksi, kun ei siitä kovin paljon julkisuudessakaan kirjoitella. Hyvä, että rokotus on sinulla voimassa. Kiitos samoin, hyvää alkanutta viikkoa!
PoistaMinäkin ölen paljon puutarhassa mullan kanssa tekemisissä . täytyykin tarkistaa rokotuset onko voimassa Hyvä muistutus Kiitos Tarja:)
VastaaPoista