torstai 2. tammikuuta 2014

KAKSIVUOTIAAN JUHLAT




Blogini täyttää KAKSI vuotta tänään!

Antoisaa ja mukavaa aikaa nämä vuodet ovat olleet. Olen saanut huomata kuinka paljon ihania "saman henkisiä" ihmisiä löytyy niin läheltä kuin kauempaakin. Meitä monia yhdistää ainakin yksi asia, rakkaus ja kunnioitus LUONTOA kohtaan.

Juhlistan tätä päivää ARVONNALLA!  Esittelen arpajaisvoitot kuvien kera.

UPEA KIRJA

 

Sen takakannen esittelyssä kirjoitetaan näin:

On ilo möyhiä pihalla sormet mullassa, mutta nautinto on myös rentoutua unelmiensa puutarhassa.
Toteuta haaveittesi piha on laaja ja monipuolinen tietolähde jokaiselle, joka suunnittelee uutta puutarhaa, haluaa täydentää vanhaa tai aikoo peruskorjata kaiken.







KAKSI YHDELLÄ ISKULLA

 

Voitto sisältää Uusix-verstaan kierrätysmeteriaaleista valmistaman laukun ja Maria Drockilan enkelikynttilän.





KAKSI ERILLISTÄ SETTIÄ

 

Yksi seteistä sisältää Punapäivänkakkaran ja Kellohunajakukan siemeniä sekä kaulakorun
Toisessa on Tuoksupieluksen ja Kesäharson siemeniä sekä puna-mustat korvakorut.

Korut ovat Piuhaputiikista.





Jättämällä kommenttilootaani viestin, pääset osallistumaan arvontaan. Voit halutessasi kertoa ja täydentää kommentissasi seuraavaa lausetta:  Minulle laatuaikaa on.....  Tätä aihetta pohdin eilisessä tekstissäni.

Näin niitä arpoja taas kertyy:

Yksi arpa, kun kommentoit.
Kaksi arpaa, kun kuulut / liityt lukijoihini.
Kolme arpaa, kun omasta blogistasi löytyy
viereinen kuva linkin kera (kuva löytyy myös sivupalkista).




Arvonta sulkeutuu 14.1.2014 keskiyöllä.


Huom. Jos kommentoit nimettömänä, laitathan jokin tunnisteen tai nimen viestiisi. 


 

 

HYVÄÄ UUDEN VUODEN ALKUA KAIKILLE ja
ONNEA ARVONTAAN OSALLISTUVILLE! 



64 kommenttia:

  1. Kahdella mukana! Minulla laatuaikaa on pihalla puuhastelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, se jos jokin onkin parasta laatuaikaa :) Tervetuloa arvontaa Kukkaiselämää!

      Poista
  2. Kolmella arvalla mukana kivassa arvonnassa! Minulle laatuaikaa on, kun saan kunnolla keskittyä tekemään sitä, mitä kulloinkin olen tekemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten ihanaa, kun keskittyy kunnolla, niin aika menee kuin siivillä :). Kiva, että olet mukana Saraheinä!

      Poista
  3. Onnea kaksivuotiaalle blogillesi! Hienoja palkintoja, joten ilman muuta kolmella arvalla mukana. Minulle laatuaikaa on se, kun tekee omaa sydäntä lähellä olevia asioita, kuten häärää puutarhassa, tekee käsitöitä tai valokuvaa. Vielä parempi on, jos perhe on näissä askareissa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pinuski ja tervetuloa arvontaan! Totta, kaksi tai kolmin häärääminen aina mukavampaa :).

      Poista
  4. Onnea 2 vuotiaalle blogille! Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  5. Onnea kaksivuotiaalle. Kahdella arvalla mukaan.
    Laatuaika on vaikka tutkia kiireettömästi siemenluetteloja tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neili, kiitos ja kiva, että olet mukana! Ihanat siemenluettelot, koskahan 1. kolahtaa postilaatikkoon :).

      Poista
  6. Onnea 2-vuotiaalle! Kivoja palkintoja tavoittelen kolmella arvalla. Täältä blogimaailmasta löytyy ihania ihmisiä. Itse olen saanut pelkästään hyviä kokemuksia, parhaita ideoita ja paljon muuta blogitutuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Between ja tervetuloa arvontaan! Koen myös, että blogistit jakavat arvokasta tietoa, jota ei välttämättä muualta löydä :).

      Poista
  7. Lämpimät onnittelut kaksivuotiaalle! Minulle laatuaikaa on kaikki puutarhaan liittyvä puuhastelu, kuten esimerkiksi äskeinen haravointisessio. Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos! Sinä sen sanoit, kyllä puutarhassa puuhastelu on lempparia... Ja onhan tämä kiva tammikuu, kun pääsee lempipuuhaan :).

      Poista
  8. Onnea kaksivuotiaslle! Herkullinen kuva! Kiitoksia sinulle ihanasta blogista <3
    Osallistun kahdella arvalla! Upeita synttäripalkintoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset ihana Karolina! Muistan, että taisit olla niitä ensimmäisiä lukijoitani, kun blogiani aloittelin :). Tervetuloa arvontaan!

      Poista
  9. Onnea 2-vuotiaalle. Minulla on pieni piha ja sitä laittelen kesäisin ja
    talvisin kudon paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oili, kiitos onnitteluista ja onnea arvontaan! Mitä olisikaan kesä ilman pihaa... Kutominen on kuulemma hyvää aivojumppaa :).

      Poista
  10. Ilosta alakuvuotta ja torstai-iltaa kammarista ! Ihana arvonta, heti tulen mukkaan kolmella arvalla . Juu ja laatuaikaa tässäkin nyt viettelen kun kauniita blogeja ihhailen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lovviisa, kiitos samoin ja tervetuloa mukaan! Toden totta, monta kertaa vain huokailen, kun katselen niitä ihania kuvia, joita muiden iloksi olette jakaneet :).

      Poista
  11. Kahdella arvalla mukana. Ihana arvonta!
    Laatuaika on sekä perheen kanssa oleminen että rakkaaseen harrastukseen eli puutarhanhoitoon liittyvät kaikki työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja onnea arvontaan Maatuska! Niistä juuri se laatuaika syntyy, mitäpä sitä muuta voi sanoa :).

      Poista
  12. Onnea kaksivuotiaalle! Laatuaikaa on kun saa viettää aikaa perheen kanssa.Kahdella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miitsulle kiitokset! Sitä se juuri on, perheen kanssa kun saa viettää aikaa :). Onnea arvontaan!

      Poista
  13. Hei, kävin vastavierailulla :) Sattuipa vielä arpajaisetkin. Paljon onnea kaksivuotiaalle!
    Tosi upeat palkinnot sulla. Yhdellä arvalla koetan onneani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vierailulle Emilie ja onnea arvontaan! Kiitokset onnitteluista!

      Poista
  14. Onnea kaksivuotiaalle! Upeat palkinnot.
    Laatuaikaa on kun saan puuhastella kädet multakasassa ja sitten kun joskus joku "oma kukkani" kukkii ja voi hyvin.
    Kolmella mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley kiitos ja tervetuloa arvontaan! Totta, kun saa jonkun kasvin kukkimaan, niin se on paras palkinto :).

      Poista
  15. Onnea kaksivuotiaalle.
    Ihanat voitot.
    Oi minulle laatuaika on saada touhuta pihalla, kävellä luonnossa ja olla perheen parissa.---
    3:lla arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylville kiitokset ja onnea arvontaan! Aivan kuin olisin itse kirjoittanut nuo kolme, ne todella tuovat laatua elämään :).

      Poista
  16. Onnea kahden vanhalle! Mukana kahdella arvalla ja mulle laatuaikaa on tilanteesta riippuen kaikenmoinen velttoilu tai hääräily.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Pirkko onnitteluista ja tervetuloa matkalta kotiin! Velttoilu on muuten kivaa ja tarpeellista välillä :). Onnea arvontaan!

      Poista
  17. Onnea kaksivuotiaalle! Kahdella arvalla mukana.

    Minulle laatuaikaa on luonnossa vaeltelu ja valokuvailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Sussi! Parhainta luonnossa liikkumista, todella. Ilman kameraa ei tulisi mentyä ns. "ruohonjuuritasolle", kun jokainen korsikin mielestäni ansaitsee tulla kuvatuksi... :). Onnea arvontaan!

      Poista
  18. kotona oleminen on parasta! yksi arpa, maison@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, juuri näin, koti on paras paikka! Onnea arvontaan :).

      Poista
  19. Onnea blogillesi! Iän karttuessa on saanut huomata, että laatuaika on aika pitkälle asennekysymys, sitä että osaa ottaa ilon irti pienistäkin asioista. Minulle kaikkein laadukkainta on se, kun saa puuhastella jotain konkreettista, vaikka puutarhassa. Mukana yhdellä arvalla, parastapuutarhasta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kerttuli! Tuo on totta, iän myötä on juuri tapahtunut kuten kirjoitit. Puutarha palkitsee tekijänsä. Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Onnittelut 2-vuotiaalle! Yhdellä kokeilen onneani. Laatuaikaa on kotoilu :). t. Sirpa vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa ja tervetuloa mukaan! Kotoilu onkin ihanaa :)

      Poista
  21. Onnittelut kaksivuotialle Kolmella arvalla mukana. Laatu sikaa on:)

    VastaaPoista
  22. Onnea kaksivuotiaalle!
    Laatuaikaa on puutarha-aika;) ja kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  23. Onnea kaksivuotiaalle! Laatu-aikaa juuri nyt on hyvä lehti tai vietetty aika kummilapsien kanssa. <3 Osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  24. Onnea 2-vuotisblogitaipaleesta ja vuorotteluvapaasta! Minulle laatuaikaa on jo se, ettei enää ole sidottu kelloon. Saa nukkua pidempään jos siltä tuntuu tai vastaavasti illalla valvoa. Laatuaikaa on ulkoilu ja luontoretket, pienet matkat kotimaassa. Uskomatonta, miten paljon löytyy näkemistä jo aivan lähiseuduilta. Työelämän tohinassa ei ollut sellaiseen aikaa. Puutarhainnostuskin heräsi uudelleen. Kolmella arvalla tulen mukaan ja toivottelen sinulle Laatuaikarikasta Uutta Vuotta 2014.

    VastaaPoista
  25. Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle blogillesi. Bongasin arvontasi ja siitä paikasta tulin blogiisi tutustumaan. Osallistun yhdellä arvalla.
    Minulle on laatuaikaa, kun keskityn täysin hiljaisessa talossa kirjoittelemaan ja annan ajatusten välillä karata omille teilleen.

    VastaaPoista
  26. Minulle laatuaikaa on... perheen kanssa puuhastelu kotosalla.

    Yhdellä arvalla mukaan

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  27. Laatuaikaa on lukea hyvää kirjaa ♡ Mukana yhdellä arvalla. Toivottavasti en voita korviksia....ettei tarvi lähteä "vanhoillapäivillä" reikiä ottamaan :D

    VastaaPoista
  28. Vastaukset
    1. Minna, laitatko yhteystietosi, niin postitan palkintosi. Kiitos, ja mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

      Poista
  29. Minulle laatuaikaa on rauhallinen oman maan kuopsutus ja sen antimien kerääminen perheen ruuaksi!

    VastaaPoista
  30. Minulle laatuaikaa on hetki hiljasuutta ja kuppi kaakaota:P
    Yhdellä mukana:)

    VastaaPoista
  31. Onnittelut 2-vuotiaalle blogillesi.Olen mukana 3 arvalla.Minulle on laatuaikaa tehdä uutta puutarha blogiani :)

    VastaaPoista
  32. Onnea! Ja iloa! Laatuaikaani on lueskelu... ja puutarhassa haahuilu:-)
    Yhdellä mukaan arvontaan. -Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Onnea!Laatuaikaa on käpertyä sohvannurkkaan,lukea lehtiä,blogeja... Yhdellä mukana arvonnassa. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnittelut! Laatuaikaani on kaikki aika luonnossa =). Mukaan arvontaan yhdellä arvalla.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Kaksi arpaa ^_^ Minulle laatuaikaa on lukeminen, talvella omassa pehmeässä sängyssä, että saa unenpäästä kiinni, kesällä puistoissa tai mökillä kallion päällä meren kohinaa kuunnellen.

    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Synttärionnittelut 2 vuotiaalle! Olen mukana yhdellä arvalla, kiitos!

    VastaaPoista
  37. Törmäsin blogiisi toisen blogin kautta ja hyvä niin. Onnea upealle blogillesi, minusta tuli heti lukijasi. Minulle parasta laatuaikaa on keväästä syksyyn möyhiä puutarhassani omissa ajatuksissani. Talvisin luen puutarha- ja perennakirjoja ja -lehtiä. Kevään odotusta!

    VastaaPoista
  38. Onnea kaksivuotiaalle :)

    Kolmella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  39. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi! Uutena lukijana olen mukana arvonnassa kolmella arvalla. :)

    VastaaPoista
  40. Minulle laatuaikaa on..
    Kupillinen kahvia,omaa rauhaa ja uusia blogituttavuuksia luettavaksi ^_^

    Arvalla mukana, mewamili@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä mukana.
    Minulle laatuaikaa on, kun saan olla hetken itsekseni ja tehdä esim. käsitöitä ilman häiriötekijöitä.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Onnea, ja rutkasti lisää vuosia blogille! Minulle laatuaikaa on kesäiset iltapäivät keinussa kirjan kera tai pihalla ateriointi perheen ja ystävien kesken..
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!