sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Keltainen

Keltainen  viestii iloa, vilpittömyyttä ja avoimuutta. Sillä on rohkaiseva, piristävä ja hermoja vahvistava vaikutus.

Krysanteemia on viljelty jo paljon ennen ajanlaskumme alkua Kiinan keisarillisissa puutarhoissa. Sen villi alkuperä on ehkä Kiinassa tai Japanissa. Japanissa krysanteemia kunnioitetaan pitkäikäisyyden symbolina. Krysanteemit symboloivat kuolemattomuutta ja henkistä voimaa, niinpä niitä pidettiinkin erikoisesti keisarin kukkina. (Lainattu: Kasvikset ry:n sivuilta)

Tätä krysanteemia en voinut jättää kauppaa, sillä sen keltaisuus suorastaan rohkaisi minua ottamaan sen mukaani. Juuri tätä väriä ja kukkaa tarvitsen nyt piristämään, vahvistamaan ja rohkaisemaan itseäni. Välitän kuvien myötä sen myös Teille!



 

 



 
ILOA JA PIRTEYTTÄ TAMMIKUUN VIIMEISELLE VIIKOLLE!

8 kommenttia:

Ilahduta viestilläsi!