sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Luumua pienempi


Pihassamme kasvaa kaksi isoa kriikunapuuta, jotka ovat n. 50 vuotta vanhoja. Toisesta puuvanhuksesta katkesi iso paksu oksa lumikuorman painosta jo noin kuukausi sitten. Vasta viime viikonloppuna älysin leikata siitä oksia sisälle. Ihme ja kumma, oksat alkoivat kukkia, vaikka oksan katkeamisesta oli jo kuukausi kulunut!








Kriikunan hedelmä on luumua pienempi ja kivi pyöreämpi. Viime kesänä puut tuottivat todella runsaan sadon, kun taas kahtena edellisenä kesänä ei tullut yhtään luumua. Ilmeisesti puut ovat saattaneet jonain talvena kärsiä. Wikipediassa aiheesta kirjoitettiin näin:
"Hyvin kylminä talvina kriikunapuut saattavat paleltua ja kuivua. Juuristossa on kuitenkin syksyllä varastoituja ravinteita, ja tavallisesti ne toipuvat keväällä ja muutamassa vuodessa kasvavat entiselleen tuottaen taas hyvän sadon".



Alla olevassa kuvassa on kriikunapuu keväällä kuvattuna. Oikealle kallistuva oksa repesi irti rungosta noin kuukausi sitten.




Kuten rungostakin näkee puu on todella vanha.




Täytyy toivoa, että puuvanhus jaksaisi vielä elää, haaverista huolimatta. Mutta jos ei, niin vieressä kasvaa toinen yhtä vanha ja iso sekä noin puolitoista metrinen kriikunapuunalku, joka on itänyt tämän puun hedelmän siemenestä. Maahan putoavista luumuista kasvaa helposti pieniä puunalkuja, jotka joutuvat yleensä ruohonleikkurin alle.


Nyt on muuten hyvä aika hyötää puiden oksia sisällä maljakossa. Suosittelen!



17 kommenttia:

  1. Niin nätit kukat! Oksan katkeaminen kannattaa tosiaan hyödyntää. :)

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka ihastuttavan kauniita kukkia! Niin tuli keväinen tunnelma.
    Toivotaan parasta puuvanhuksen toipumisen suhteen! Mukavaa uutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Oksa oli täysin lepotilainen, eikä siinä ollut nestevirtaksia vielä. Siksi sen saa kukkimaan vaikka kuukauden jälkeen. Ihanat kukat - kyllä kannatti laittaa maljakkoon! Sait kevään etuajassa sisälle.

    Toivotan toipumista kriikunallesi. Keväällä voi tulla runsas mahlavuoto katkenneeseen kohtaan, mutta toivottavasti se ei kuivata koko puuta. Lopputulos jää nähtäväksi, muta aina voi toivoa parasta.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kauniit kukkaset, tulee niin keväinen fiilis! Näyttää siltä, että tänä vuonna on tulossa hyvä kukinta!

    VastaaPoista
  5. Kannatti tosiaankin oksa maljakkoon laittaa, kun on niin kaunis!

    VastaaPoista
  6. Onpa tuo kriikunan kukkiva oksa todella kaunis.

    VastaaPoista
  7. Kannatti tuoda oksat sisälle kukkimaan. Todella kauniita ovat! Toivottavasti puu selviää. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kriikunan kukat tuovat todella kevään sisälle! Luultavasti kriikunapuu selviää, sen kukaintaa on jatkossa nautinto ihailla!

    VastaaPoista
  9. Parasta kriikunassa mielestäni onkin kukinta,minä hävitin tontiltani koko kasvin kun tekee hurjasti juurivesoja ja on niin voimakasjuurinen että haittasi ympärillä olevia kasveja esim. marjapensaita. Kaunis puu kuitenkin, yleensä vanhojen pihojen puu. Mukavaa alkuviikkoa sinne :-)

    VastaaPoista
  10. Onpa kriikunassanne valtavasti kukkia. Meillä on kolme nuorempaa kriikunaa. Täytyypä hakea muutama oksa maljakkoon. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
  11. Näyttääpä hienolta! En ole ehkä koskaan maistanut kriikunaa... Onko se vähän niin kuin luumu, mutta pienempi?

    VastaaPoista
  12. Meillä kesäkodissa on vanhoja kriikunapuita/pensaita ja aina joskus sato on ollut ihan ylenpalttinen. Kriinuna tekee juurivesoja ja niistä saa ajan kanssa ihan oikean puun.Meillä näin talviaikaan kun kesäkodissa ei enää asuta niin siellä juhlivat rusakot ja kyllä ne kaluavat ihan mielellään nuoria kriikunan versotaimia.
    Tuo sinun kriikunapuusi on ollut todella ihastuttavassa kukkaloistossa, toivottavasti se kestää tuon oksan menetyksen.

    VastaaPoista
  13. Meillä on pieni kriikunapuun alku mökillä. Ihana kukinta siellä.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kevätkukintaa maliakos. Onneksi on muitaki kriikunoota, jos sattuus huano tuuri.

    VastaaPoista
  15. Spring comes, bringing with it the beauty and charm of the flowers.
    Wonderful flowers, a charm of photos.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!