perjantai 10. huhtikuuta 2015

Paluu messuille ja iloiset näkymät pihaltamme


Kevätmessuista on vierähtänyt jo pari viikkoa ja nyt onkin hyvä aika palauttaa mieleeni sieltä muutama kiinnostava messutärppi. Uskon näiden kiinnostavan myös joitakin lukijoita, siksipä esittelen ne Teille.

Ensimmäisenä kuvia Luhdan kasvatus- ja kasvihyllyistä. Pyöreän muotonsa takia, näissä oli jotain uuttaa ja mieleenpainuvaa. Ainakin ne ovat kaunista katseltavaa! Teräslangasta valmistettuja hyllyjä löytyy valkoisena ja mustana.







Toinen mielenkiintoinen osasto liittyi kunttaan. Minna Toivanen oli esittelemässä Suomen Kunttapiha Oy:n osastolla tuota mainiota siirrettävää metsänpohjaa.

Olen miettinyt, että voisin laittaa talomme pohjoispuolelle pienen kastaleen kunttaa ja kyselin Minnalta kuntan perustamisesta. Kerroin millaiselle paikalle kuntta olisi pihallamme tulossa ja hän tiedusteli paikan maaperästä. Kuntta pitää perustaa hiekkapohjalle. No, hiekkapohjaa löytyy tuosta paikasta pihaa, mutta siinä kasvava iso vaahtera ja minua askarrutti voiko sen alla kasvattaa kunttaa. Minna sanoi, että vaahtera voi olla siinä, mutta koska vaahtera tuottaa niin paljon lehtimassaa, on syytä kerätä sen lehdet pois heti niiden pudottua. Lehdet voivat tukahduttaa kunta kasvun. Lisäksi oli puhetta kasvupaikan valoisuudesta. Vähässä valossa kunttaan kasvaa enemmän mustikkaa ja valoisammassa puolukkaa. Niinpä pihamme kuntassa alkaisi mustikka enemmän vallata alaa :).




Kolmas kiinnostukseni aihe oli niksibetoni. Sellaisen on keksinyt Raimo Flink Ekorami Oy:stä.




Niksibetonisssa raudoituksen korvaa koneellisesti poistotekstiileistä jauhetut keinokuitutilkut. Niksibetonista voi valmistaa puutarhaan veistoksia, laattoja, polkuja, kukkapenkin reunoja ja luonnon lampia. Niksibetonikursseja on toukokuussa ainakin Helsingissä ja Tampereella. http://www.ekoinfo.fi/niksibetoni-puutarhassa





Siirrytäänpä messukuvien jälkeen omalle pihallemme. Siellä kuvasin näin iloisia näkymiä!








Olen pitänyt talven jouluruusujen päällä muoviämpäreitä. Poistin yhtenä päivänä ämpärit ja mitkä ihanat näkymät niiden alta paljastuivatkaan!

Raikkaita kevätpäiviä ja mielenkiintoista kevään edistymisen seurantaa! 

t. Tarja



14 kommenttia:

  1. Kiitos Tarja, minulta meni tuokin asia ohi silmien niin kuin moni muukin asia siellä. Ihanaa kun te laittelette kuvia sieltä messuilta, niin paljon oli näkemistä että päätin seuraavalla kerralla menen itsekseni ;) Nuo jouluruusut, ihan mahtavia ! Hyvää viikonloppua Tarja sinulle ja kaikille muillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että yksin kulkiessa pystyy paremmin keskittymään :). Mukavaa jos näistä bongauksista on iloa! Kaikkea hyvää kevääseesi Tuulikki!

      Poista
  2. Tuo niksibetoni kyllä kiinnostaa. Ihania jouluruusun kukkia. Minulla odottaa ulos pääsyä :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu ovat kauniita, toivottavasti pian pääsevät ulos teilläkin :).

      Poista
  3. Ihanat jouluruusut. Minun viimekeväänä istuttamani ovat kyllä kadonneet jonnekin tai sitten heittäneet henkensä...
    Tuota betonia olisikin kiva kokeilla omassa pihassa .

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!