Päivisin on ollut kiitettävästi aurinkoa ja lämpöä. Ihan kohta aukeaa valtaosa tulppaaneista ja narsisseista. Sitä ennen ihastellaan vielä villitulppaaneja, niiden valkoisten joukkoon, kun on putkahtanut keltaisia.
Jouluruusu on myös avautunut!
Tänään nostelin maa-artisokkien mukuloita ylös. Valmistin niistä kylmäsavulohen ja homejuuston kera maukkaan salaatin. Resepti oli viimekertaisessa Sonjan Puutarha -ohjelmassa (jakso tulee uusintana su 12.5. klo 10.40).
Viettäkäämme rentouttava viikonloppu!
Hyvää äitienpäivää! Onnekas sinä, kun olet saanut taimesi kasvihuoneeseen :) Mulla vielä harjoittelutkin vaiheessa, mutta huomenna aloitan tosissani!
VastaaPoistaVoi miten upea jouluruusu! Minun villitulppaanini eivät kuki vielä. Pitääkin käydä kaivelemassa maa-artisokkia.
VastaaPoistaToivotaan, että yöt pysyvät lämpiminä.
VastaaPoistaMulla on ollut nyt viikon taimet kasvihuoneessa. Ensin parina yönä tuotiin ne sisälle, mutta sinne ne sitten jäi ja tänään kasvusäkkiostoksille... Ikinä en ole vielä tässä vaiheessa laittanut, vaan vasta kesäkuun ekan viikon jälkeen, joten saas nähdä kuin käy.
VastaaPoistaNäin tehhään, vietetään ja rentouvuttaan :)
VastaaPoistaToivotaan että yöt pysyvät lämpiminä! Kauniita villitulppaaneja, täällä ei vielä tulppaanit kuki.
VastaaPoistaOi upea jouluruusu!
VastaaPoistaMinulla on kasvihuoneessa jo parisen viikkoa ollut viiniköynnös ja kärhö ja hyvin tuntuvat viihtyvän. Turpeen avulla ne ensin suojasin.
Tomaatit ottavat ilmakylpyjä portailla, saavat vähän tuultakin kokea. Jospa ne siitä vahvistuisivat ja jaksaisivat satonsakin kantaa.
Uskomattoman upea jouluruusu!
VastaaPoista