torstai 1. kesäkuuta 2017

Odotettu tulppaanien esiinmarssi


Tulppaanien tarina 

Nykyisten tulppaanien kantamuodot ovat kotoisin Turkista Himalajalle ulottuvalta vyöhykkeeltä. Keski-Aasiassa kasvaa luonnonvaraisena noin sata villiä tulppaanilajia. Tulppaanien kaupallinen kasvatus alkoi noin tuhat vuotta sitten osmanien valtakunnassa, nykyisen Turkin alueella.

Ylellisyyden symbolista kaiken kansan iloksi

Tulppaanit valloittivat Euroopan ja Hollannin 1500-luvulla ja harvinaisimmista sipuleista oltiin valmiita maksamaan huomattavia summia.  Tulppaanikaupan kiihtyessä markkinat ylikuumenivat. Hurjimmillaan yksittäisestä, harvinaisesta sipulista oltiin valmiita maksamaan summa, joka vastasi usean kivitalon arvoa. Sipulikauppa  oli kiihkeimmillään Hollannissa vuosina 1636-1637, jolloin ”tulppaanimania” johti talouskuplan puhkeamiseen. Tulppaani siis aiheutti maailman ensimmäisen pörssiromahduksen.
(Teksit lainattu netistä.)


🍥🍥🍥

Kumma juttu, kun ei oikein tarkkaan muista mitä tuli syksyllä istuttaneeksi, saati muistaisi tulppaanien nimiä. Niinpä yllätyksiä on ollut tänäkin keväänä!

























33 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kaiken väriset ja muotoiset tulppaanit ovat kauniita!

      Poista
  2. Oli nimi mikä tahansa, ihania ovat. Ihan kaikki!

    VastaaPoista
  3. Ooh, kuinka kauniita. Huokailen täällä ihastuksesta!

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Tuli ilmoitus postista. Saattaapi olla se kirja sinulta. Jos on, kiitos jo etukäteen! En ole vielä päässyt hakemaan, kun flunssa iski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun tuli perille! Kirjasta saa hyviä vinkkejä seuraaviin sipuli-kukka-ihanuuksiin. Mielenkiintoisia lukuhetkiä :).

      Poista
  5. SIIS, teillähän näyttää KESÄLTÄ! Ihanat tulput ja lehti puus. Kuunlilijakki nuan suuria. Meillä härintuskin näkyy piikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kesältä, vaan ei tunnu. Tänään on ollut niin kylmä tuuli ja päivälläkään ei kovin montaa plus astetta ollut. Teillä kaikki ihanuus vielä edessä :).

      Poista
  6. Ihania tulppaaneita sinulla ja niin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä tullut istutettua joka syksy lisää. Aina ne ovat yhtä ihania ja yllättäviä!

      Poista
  7. Kauniita ja niin monen värisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään, kun on värikästä näin keväällä!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ovat ne niin ihastuttavia ja odotettuja joka kevät!

      Poista
  9. Suloisia, ihania tulppaaneita! Ja eipä väliä, ovatko räiskyvän oransseja, yön tummia tai heleän vaaleita - kaikki vaan niin upeita!

    VastaaPoista
  10. Juuri toiseen blogikommenttiin kirjoitin, että tulppaaneissa on ihmeellinen annos hilpeyttä ja eleganssia. Ne osaavat olla yhtäaikaa molempia.

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa kun tulppaaneja on noin runsaissa ryhmissä! Kaunista!

    VastaaPoista
  12. Oi miten ihania tulppaaneita ja niin monta eri laatua ihania :)

    VastaaPoista
  13. Oih.. pakahdun kauneudesta, väreistä sekä runsaudesta. Kaunista!

    VastaaPoista
  14. Ei voi kun ihastella, miten kaunista. Valkoiset tulppaanit ovat ihan erityisen kauniita ja herkkiä.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mitä ihanuuksia! Tämän kesän kynnyksellä, ilmojen yllätyksissä ja koleudessa ei voi kuin ihanoida kuviesi kukkaloistoa. Meillä ei ole koivutkaan vielä paikka paikoin kunnolla avanneet lehtiään.

      Poista
  16. Ihania, erilaisia ja perinteisiä! Kaunista!
    Tulin vastavierailulle, kiitos kun liityit lukijakseni ja ilolla jään seuraamaan blogiasi :)
    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  17. Mukavasti olet kuvannut tulppaanit sisältäpäin. Sitä ei juuri näe. Tosi upeaa nähdä niitä tällaiselta kantilta. Itselläni ei ole tulppaaneja. Peurat ja jänikset vievät kaiken.

    VastaaPoista
  18. Upeita kuvia! Hauskaa viikonloppua! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!