lauantai 31. tammikuuta 2015

Katsaus talveen ja nastoihin

Ei talvi mene taakseen katsomatta - sanotaan. Niinpä pieni katsaus kuluneen talven vaihteleviin päiviin....

Joulua ennen oli muutama pakkaspäivä, mutta silloin ei tullut kuitenkaan lunta. Niinä päivinä ehti muodostua heikkoa jäätä rannan tuntumaan.



 © www.parasta-aikaani.blogspot.com


Jouluksi saatiin vihdoinkin lumisadetta ja lumi pysyikin uuteen vuoteen. 




Sen jälkeen tulivat suojasäät ja lumet muuttuivat loskaksi. Tämän päälle tulivat sitten pakkaset ja sen jälkeen ovatkin kaikki paikat olleet pelkkää jäätä. Toissa jouluna joulupukilta lahjaksi saamani nastakengät ovatkin olleet tänä talvena tarpeelliset. Viime talvena niitä ei juuri tarvinnut, mutta nyt sitäkin enemmän. Niillä on aivan ihana kävellä, kun voi kävellä rivakasti, pelkäämättä kaatumista.




Mutta hip hei! Tänään kävelylenkin varrella kallionseinämään muodostuneessa jäässä lorisi sulamisvesi. Tuli ihan keväinen olo! Valitettavasti kännykällä ottamastani kuvasta ei ihan saa oikeaa kuvaa tuosta iloisesta tapahtumasta.




Kivaa tammikuuta (vielä hetken aikaa)
ja vielä kivempaa helmikuuta!

T. Tarja

P.S. Viikko on aikaa h-hetkeen. Arvontaan ehtii vielä osallistua kliks.

18 kommenttia:

  1. Tuollaiset nastakengät tulisivat niin tarpeeseen. En uskaltanut lähteä tänään ollenkaan baanalle kun oli niin jäiset kelit. Helmikuu on toivoa täynnä, toivon niin niin aurinkoisia kelejä. Vielä niitä ei oo luvassa. Hyvää viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tänä talvena nastat ovat olleet tarpeen :). Hyvää helmikuuta Tillariina!

      Poista
  2. Hienot talviset kuvat ja tunnelmat. Nastakengät ovat kyllä hyvä keksintö! Itselläni on vain ne ärsyttävät nastaremmit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Maarit. Nastat ovat mitä parhain jalkine tänä talvena :).

      Poista
  3. Vau miten hieno tuo jääkuva! Ihan kuin tippukiviluola. Tai maalaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka, kännykkäkuva ei aina ole paras mahdollinen, mutta kiva jos siitä välittyy se jään paljous mikä kallion seinämässä oli :).

      Poista
  4. Nastakengät ovat kyllä oiva keksintö. Tämän talven menen vielä noilla irtonastoilla, mutta ensi talveksi hommaan nastalliset kengät. Nin paljon olen niistä kehuja kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tosiaan kenkiä :). Lisäksi olen hommannut niihin erilliset irtosuojat, joitka vedetään nastojen päälle kun kävellään sisätiloissa.

      Poista
  5. Ihanaa talvi tunnelma. . Minä tykkään kovasti nasta kenkistä ne ovat kyllä hyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Eikös vaan, nastat ne olla pitää :).

      Poista
  6. Ihania talvikuvia! Ja jee, sieltä se kevät tulee!!!
    Nastakengät on sitten ihan parhaat, yksi kunnon pyllylleen lento lenkillä riitti, marssin seuraavana päivänä kenkäkauppaan, enkä ole katunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, niin Tuitiina, kevät tulee! Nyt jo viikon ajan olen kuullut lintujen laulavan aamuisin ihan keväisin tunnelmin :). Samaa mieltä, nastat ovat pelastaneet minut monta kertaa kaatumisesta.

      Poista
  7. Nastat ovatkin tänä talvena olleet kovasti tarpeen.

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen ollut todella tyytyväinen nastakenkiin, ei tuolla ulkona muutoin pysyisi pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kyllä olisi minultakin monet kävelylenkit jääneet tekemättä ilman nastoja :).

      Poista

Ilahduta viestilläsi!