tiistai 10. tammikuuta 2017

Kuvia vuodelta 2016 - osa 2


Katsaus viime vuoteen saa nyt jatkoa. Mistä olikaan vuoden 2016 touko-kesäkuu tehty?

Toukokuu oli tehty:

Erivärisistä tulppaaneista ja hyasinteista.





Rusokirsikan ja kriikunapuun kukinnasta.



Retkestä Vartiokylän Linnavuoreen.




Kesäkuu oli tehty:

Pienistä, harson alla uinuvista taimenaluista kasvilaatikossa ja pihan ihanan runsaasta vihreydestä.
Kukkivista kurjenmiekoista ja pioneista.



Puutarhan koristeista ja tuoksuvista kukkaröykkiöistä jasmiinipensaassa.



Veden solinasta piha-altaassa ja altaan ympärillä viihtyvistä sipulikukista. Ja siitä, kun sateisena päivänä allas täyttyy ääriään myöten.



Joutsenen ja sen kahdeksan poikasen kohtaamisesta lahden rannalla.



Oikein hyvää viikon jatkoa!


21 kommenttia:

  1. Kyllä kevät ja kesä on aina hyvin elähdyttävää aikaa puutarhassa. On ihana seurata puutarhakasvien hurjaa kasvuvauhtia ja nauttia ensimmäisistä pihan kukkijoista.
    Kauniit kuvat ja tuo joutsenemo poikineen niin hellyttävä.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat täynnä keväistä ja kesäistä tunnelmaa:)
    Mukavaa viikon jatkoa sinullekin:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä vaan on ihanaa, kun kevät ja kesä on taas edessä. Pian päästään jälkeen nauttimaan kaikesta tästä, mitä kuvissasi näkyy.

    VastaaPoista
  4. Upeat kuvat ja tunnelmat! Joutsenäiti lapsineen oli kyllä suloista!

    VastaaPoista
  5. Mielellään näitä kauniita kesäkuviasi katselee! Nyt onkin vielä jonkin aikaa tyydyttävä kuvamuistoihin:)

    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ylimmät kuvat suorastaan houkuttelevat ostamaan kukkasipuleita!
    Kiva kun laitoit luonnonkin heräämisestä kesään.
    Kauniita yksityiskohtia!
    Kiitos samoin, hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Seesteisen ihanat muistelot kesästä - kyllä mieli taas kaipaa kevätaurinkoa!

    VastaaPoista
  8. Touko-kesäkuu on niin raikasta ja valoisaa aikaa! Hienot kuvat. Tykkään ekan kuvan metalliportista.

    VastaaPoista
  9. Hienot kuvat. Tuli ihan kesää ikävä.

    VastaaPoista
  10. Kyllä kesäisiä kuvia näillä keleillä kaipaakin, kauniita ovat! Aikamoisen pesueen on joutsen saanut ja mikä ihaninta, pääsitte läheltä seurailemaankin.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ja muistoja sekä tässä että edellisessä postauksessa. Japaninmatka kuulosti kyllä ihanalta. Suloisia joutsenen poikasiakin :) Kevättä kohti mennään. Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!