perjantai 11. tammikuuta 2019

Tammikuun viherkasvi maaorkidea ja säiden ihmettelyä


Ludisia discolor eli maaorkidea. 

Rönsyilevä juurakko ja samettipintaiset, soikeat lehdet. Tummanvihreissä lehdissä on punaiset tai kullankeltaiset lehtisuonet ja viininpunainen alapinta. 20-25 cm korkean vanan latvassa on tähkäkukinto, jossa voi olla jopa 30 kukkaa. Pienet, valkoiset ja keltasilmäiset kukat tuoksuvat. Kukkineen lehtiruusukkeen lehdet kuihtuvat ja tilalle kasvaa uusi. (edellinen teksti poimittu netistä)

Ludisia kukkii yleensä joulun aikoihin. Multana olen käyttänyt ihan tavallista kukkamultaa, johon olen laittanut keväällä muutaman lannoitepuikon. 

Ludisia pitkiä rönsyjä kannattaa leikata säännöllisesti keväisin, näin se pysyy kauniimpana. Pistokkaat voi tökätä suoraan multaan, jossa ne juurtuvat. Ihan helppohoitoinen kasvi tuntuu olevan!







Säiden ihmettelyä

Vuoroin lunta, räntää ja vettä. Lämpötilat sahaavat edestakaisin lämpömittarissa nollan molemmin puolin. Näistä keleistä tammikuun alkupuoli tehty.

Hetken voi ihailla näinkin kauniita maisemia, mutta illalla kannattaa ottaa kuvat, koska aamulla näkymä voi olla jo toisenlainen.





Hyvää viikonloppua ja
voikaa hyvin!