lauantai 13. syyskuuta 2014

Dendrobium nobile ja ARVONTA



Jalopuikkokämmekkä (Dendrobium nobile) on itselleni uusi tuttavuus. Ylvään ja hyvältä tuoksuvan kaunottaren hoito on Suomen Orkideayhdistyksen mukaan helppoa. Ohje vaikuttaa kuitenkin minusta monimutkaiselta. Ainakin tuollaisen kuukauden viileän jakson järjestäminen vaatii siihen sopivan tilan.

***

Keväällä kukinnan jälkeen kasvin on saatava mahdollisimman paljon valoa. Tällöin lehtien väri muuttuu hiukan kellanvihreäksi. Kevät on luonnossa lämpimin aika: päivällä n. 30 astetta, öisin 12–19 astetta. Kesällä valo yhdistettynä lämpöön (päivisin 26–28 astetta, öisin n. 18 astetta) sekä runsaaseen kasteluun, typpipitoiseen lannoitteeseen ja noin 80 %:n suhteelliseen ilmankosteuteen saa uudet versot kasvuun.

Lannoitus typpipitoisella lannoitteella on eduksi aktiivisen kasvun aikana keväästä keskikesään, mutta kun verson latvaan tuleva lehti on valmis, siirrytään antamaan fosforipitoista lannoitetta. Mikäli varsimukula vain jatkaa kasvuaan, voi ylimmän lehden nypätä pois, jolloin kasvu pysähtyy. Tässä vaiheessa kasvi siirretään viileään, 10–15 asteeseen noin kuukauden ajaksi. Tänä aikana sitä ei myöskään kastella. Sen jälkeen jalopuikkokämmekkää tulisi pitää valoisassa ja vain niukasti kasteltuna. Ilman suhteellisen kosteuden tulisi kuitenkin olla noin 60 %. Noin kolmen kuukauden ajan tulisi lämpötilan olla päivisin 24–28 ja öisin 8–9 astetta.

Jos kaikki on osunut kohdalleen, kukintovarsi kasvaa jokaiseen niveleen. Jos kukinnan sijaan kasvaakin keikejä, on lannoitettu liikaa. Mikäli versot kasvavat ohuiksi eivätkä tunnu valmistuvan, valoa ei ollut tarpeeksi ja ehkä valoon suhteutettuna lannoitemäärä on ollut liian suuri.

***


Kiitos tyttärelle, sain tämän häneltä syntymäpäivälahjaksi ♥
Toivottavasti onnistun tämän hoidossa.


Onko Teillä kokemusta puikkokämmekän hoidosta?

Sammalla muistutan, että vielä on mahdollisuus osallistua ARVONTAAN.


http://parasta-aikaani.blogspot.fi/2014/09/arvonta-voit-voittaa-kukkasipuleita.html



23 kommenttia:

  1. Onpa upea synttärilahja. Tuon kosteuprosentin ylläpito normaali huoneolosuhteissa tulee olemaan se vaikein ja haastavin asia kasvatuksessa. Minulla itselläni on kokemusta vain perhosorkidean kasvatuksesta ja uudelleen kukittamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, perhosorkideoja olen myös saanut kukkimaan uudelleen. Ehkä hoidan tätä samalla tavalla kuin niitä, mutta yritän järjestää kämmekälle viileän kauden.

      Poista
  2. Hauskan näköinen kämmekkä. Ei ole kokemusta, toivottavasti saat onnistumaan. :) Joskus tosiaan tavallisia orkideoita olen yrittänyt kasvattaa, siinä onnistumatta... Haasteellinen kasvi sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu, kyllä haasteellinen taitaa olla, mutta ainahan sitä voi yrittää :).

      Poista
  3. Eipä ole kokemusta. Todella kaunis kukka!

    VastaaPoista
  4. Ei ole kokemusta,näyttää vähän kaktukselta ja lehmukselta.Toivottavasti onnistuu!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kukka. Eipä ole kokemusta mutta kuin ihailusta ;)

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut! Sait kauniin kukan. Omat kokemukset ovat aika rajallisia. Tuurilla olen saanut tavalliset orkideat kukkimaan toisen kerran. Kolmatta en koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between! Yrittämisen arvoinen, mutta toivottavasti ei jää vain yrityksen asteelle. Raportoin jos onnistun pitämään hengissä kämmekän :).

      Poista
  7. Kiitos Hannele, ja tervetuloa vierailulle tänne:).

    VastaaPoista
  8. Kiva, Tarja, kun löysit blogiini ja jätit viestiä:) Kiitos kaunista sanoistasi!:)
    Blogisi banneri on upea ja kuvasi puutahasta kauniit!
    Nautitaan auringosta ja syyskesän ihananuudesta nyt kun ei sateitakaan ole luvassa hetkeen:)

    Suloista sunnuntaita, Marikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marikki, voi kiitos itsellesi, kun tulit tänne ja noin ihanasti kirjoitit! Kauniita syyskun päiviä sinulle :).

      Poista
  9. Kaunis orkidea, ostin tuollaisen keväällä naapurille kiitokseksi kukkien kastelusta. Ei siis ole kokemusta!

    Kiva kun tulit blogiani seuraaman, joten löysin tänne, jään seuraamaan:)

    Mukavia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos ja tervetuloa! Ihanaa syyskuun jatkoa sinulle :).

      Poista
  10. Kaunis orkidea. Ikkunallani on viisi orkideaa, kukin ovat vuorollaan kukkineet jo toisen tai kolmannen kukinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, oi niin monta orkideaa! Hyvää huolta olet niistä pitänyt, kun palkitsevat kauniilla kukilla :). Hyvää syyskuun jatkoa!

      Poista
  11. Oi kun on kaunis valkoinen kukka ja paljon muutakin kivaa ja kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko, tervetuloa tänne ja kiitos sanoistasi :). Mukavia syyskuun päiviä!

      Poista

Ilahduta viestilläsi!