torstai 19. heinäkuuta 2018

Lähi- ja kaukokuvia


Sydänkesä, keskikesä - heinäkuu! Nyt on kesän paras aika. Marjat, niin vadelmat kuin herukatkin ovat pikavauhtia tulleet poimintakypsiksi. Puutarha on kauneimmillaan, kukkia ja vehreyttä riittää. Aurinkoinen sää houkuttelee kattamaan ruokailuhetket ulos, aamiaisesta lähtien. Pergolaa pitkin kasvava viiniköynnös luo tarpeellista varjoa. Muutenhan siellä näillä helteillä olisi tukahduttavan kuuma, kun aurinko porottaa koko päivän sille paikalle.














Nojatuolinurkkauksessa tuolien välissä on ruukussa oliivipuu, jonka olen jo kolme talvena talvettanut sisäkuistilla.




Koskaan puu ei ole tuottanut yhtään oliivia, vaikka onkin kesäisin kukkinut ja tänä kesänä siinä on ollut ennätysmäärä kukkia. Kesät se on ulkona, mutta pölyttäjät eivät ole siitä olleet kiinnostuneita, Onkohan se tuulipölytteinen ja vaatisi kaverin tai itse pitäisi ryhtyä pölyttäjäksi!




Terassin edustalle ruukkuihin istutetut laventelit, ovat olleet aivan nappivalinta. Ne kestävät hyvin koko päivän auringonporotusta ja tuossa paikassa ehtivät hyvin kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua. Laventeli kun ei siedä jatkuvaa märkyyttä.







Terassilta voi katsella pikkuiselle piha-altaalle. Valitsin aikoinaan sinisen altaan, kun halusin altaan pohjan ja sinne laitettujen kivien erottuvan vedessä. Mielessäni siintelivät kuvat sinisenä välkkyvästä uima-altaasta, jossa tyynellä säällä veden pintaan heijastuu taivas. No, uima-allastahan tuosta ei saa, korkeintaan kahluualtaan 😀.






Allas on ollut lintujen mieleen ja varsinainen pelastus näin kuumana kesänä. Niin isot kuin pienetkin linnutkin, viihtyvät sen reunuksilla kylpemässä ja juomassa. Kuvassa mallia näyttää mustarastas.








Ihanat pallohortensiatkin, jotka yleensä alkavat kukkia vasta heinäkuun lopulla, ovat viikon kaksi etuajassa.




Kukat ovat ensin kellertävän vihreitä. Tässä vaiheessa ne sointuvat hyvin käytävän toisella puolella kukkiviin jalopähkämöön ja jättipoimulehteen.






Nyt pallohortensian kukat ovat jo valkoisia, mutta kukinnan loppupuolella ne muuttuvat taas vihertäviksi. Siinä vaiheessa kukkia voi kerätä kuivattaviksi.






Talon edustalla, pallohortensioiden kaverina samassa penkissä kasvavat lilja toronto, väriminttu ja virginiantädyke. Sopivat hyvin kyllä yhteen!








Altaan ympärillä olevan istutusalueen eteläisin nurkka, on ollut varsinainen ongelmakohta. Paikka on niin paahteinen ja kuiva, että siinä ei ole oikein mikään kunnolla kasvanut. Paitsi harjaneilkat ovat siinä viihtyneet, mutta tänä kesänä niissä on vain lehtiruusukkeita, jotka kukkivat vasta ensi kesänä. Olen nyt istuttanut paikkaa täyttämään valkohärkkiä, kaukaasian- ja tarhaisomaksaruohoa sekä laventelia. Aika näyttää miten ne siinä pärjäävät.







Alla-alueella on myös pari syyssyrikkää, jotka parhaillaan kukkivat. Ne ovat upotettuna ruukkuineen päivineen maahan, näin ne on helppo nostaa syksyllä talvehtimaan kuistille.

Syrikät kukkivat, mutta missä ovat perhoset? Niitä ei ole, kaaliperhosia lukuunottamatta, yhtäkään näkynyt vielä.




Vastapäätä allasaluetta on istutusalue, jossa akileijat, ukonhatut ja mustialanruusu ovat sikinsokin taustanaan jasmiinipensas.






Pihan perällä kasvihuoneen kulmalla kukkii kärhöjä. Tällä hetkellä lumikärhö ja etoile violet -kärhö. Muut kärhöt kasvihuoneen lähellä ovat vielä nuppuvaiheessa.






Tässäpä tuli tehtyä pieni kierros pihalla, mutta jäi vielä paljon kiertämättä. No, ensi kerralla sitten! Mukavaa jos jaksoit tänne asti 😊.




Helteistä heinäkuun jatkoa!


13 kommenttia:

  1. Oi, mitä kauneutta! Kertakaikkisen upea puutarha.

    Sydänkesän suloisuutta!


    VastaaPoista
  2. wau, siis aivan upea piha! Tuollahan helposti viihtyisi koko kesän :)

    https://pajunkissantassu.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Upea piha! Kauniisti ryhmitelty istutusalueet ja ihanan rehevää. Kärhöt kukkivat komeasti niin kuin kaikki muutkin pihallasi. Raskitko lähteä kesällä kotoasi mihinkään pidemmälle lomamatkalle? Oletko muuten talvettanut syrikkää koskaan kellarissa? Onnistuisikohan se? Olen miettinyt itse sen hankkimista, mutten ole vielä toistaiseksi uskaltanut. Täällä se ei varmasti talvehdi ulkona ja valoisassa talvetuspaikassa on aina tungos. Meilläkin perhoset ovat vähissä tänä vuonna. Toivottavasti tilanne korjaantuu elokuussa. Helteistä heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen talvettanut kellarissa monta vuotta syrikkää. Olen vaan ennen pakkasia leikannut alas, nostanut maasta ja laittanut avoimeen muovilaatikkoon. Talven aikana kastelu muutaman kerran. Tänä kesänä istutin suoraan ruukkuihin ja suuriksi ovat kasvaneet. Rakastavat hevosen kakkista.Kukinta alkaa juuri ja perhosia on jo näkynyt. Suosittelen lämpimästi talvetusta!

      Poista
  4. Kiva kierros upeassa puutarhassanne. Niin rehevää ja kukkivaa, ja istutusalueet hyvin suunniteltuja. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja viihtyisän näköistä! Hyvää heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja rehevä puutarha. Hyvin jaksoi kuvat katsoa ja tekstin lukea. Enemmänkin olisin jaksanut.
    Naapurin pihassa syrikkä talvehtivat useamman vuoden maahan istutettuna, mutta talvi 3015/2016 sitten vei sen. Sain syrikän muutama vuosi sitten lahjaksi ja naapurin syrikän menestymiseen luottaen istutin omani maahan. Ei herännyt enää seuraavana keväänä. Harmittelen yhä, etten talvettua sitä kellarissa. Aina oppii.

    VastaaPoista
  7. Kyllä vain jaksoin katsella ihastuksella koko kuvasarjan. Sinulla on tosi kaunis ja tyylikäs piha.👍

    VastaaPoista
  8. Ihana puutarha ja kukkia ja kuvia. Kaikki näyttää kasvavan niin rehevästi ja hyvin.

    VastaaPoista
  9. Huomio kiinnittyi heti harmoniseen värimaailmaan ja rehevyyteen. Ompas kaunista ja "rauhallista". Värit valittu huolella. Tuolla sielu ja silmä lepää, ruumis ei varmaan niinkään, töitä joutuu tehdä, että pysyy noin kauniina. Minkäs kokoinen puutarhasi onkaan?

    VastaaPoista
  10. Ai kun on ihania kesäkuvia! Niin vehreää ja seesteistä.

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!