keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hitaasti hyvä tulee?


Kevät etenee, mutta kovin pienin askelin. On ollut viileää ja vaikka joukossa on ollut aurinkoisia päiviä myös, niin tuolloin on kylmä tuuli usein sattunut seuralaiseksi. Tästä kaikesta on se hyvä puoli, että vihreys ja kukkapaljous ei ole ryöpsähtänyt kerralla valmiiksi. Voi nauttia kaikessa hitaudessaan kevään etenemisestä. Tänään on pitkästä aikaa viikkovapaa, mutta koko päiväksi on luvattu vesisadetta. Nyt olisi hyvää aikaa pihatöille, mutta taidan koulia isoiksi venähtäneitä taimia ja kylvää joitakin siemeniä. Seuraavaksi muutamia bongauksia pihalta menneiltä päiviltä.

Tämä kauniin värinen jouluruusu on elossa! Viime keväänä sitä ei näkynyt ja luulin jo menettäneeni sen toissa syksyisen istutusalueen myllerryksen takia.






Ensimmäisenä sipulikukista ehättivät esiin krookukset ja niiden seuraksi lummetulppaanit.




Krookusten jo lakastuttua tulppaanit vielä jatkavat ja paistattelevat päivää auringonpaisteessa.




Ruohosipuli on tässä vaiheessa kevättä heleän vihreää.




Istutin viime syksynä lumikelloja ja nyt toivottavasti ne tästä leviäisivät. Mistähän moisesta johtuu, että aiemmin näitä sulottaria ei meidän pihalla ole ollutkaan....




Yhden pikkupalan Pystykiurunkannuksen juurakkoa siirsin pihallemme serkkuni pihalta neljä vuotta sitten. Luulin jo pitkään, että sen siirto ei onnistunut, kunnes viime keväänä tuli yksi kukkavana ja nyt niitä näyttää olevan jo useita siellä täällä! Muurahaiset kuulemma kuljettavat sen siemeniä ympäriinsä.






Tämä on ilmeisesti Turkintähdikki, jota kasvatin ruukussa pari kevättä sitten ja sen jälkeen upotin sipulit maahan. Tätä ei ole sen koomin näkynyt, ennen tätä hetkeä!




Raparperissa on jo hyvänkokoiset varret piirakantekoa varten.




Suloinen, nimensä mukaan ihanasti tuoksuva, Tuoksuorvokki.




Jokakeväiset valkovuokot ovat taas täällä!






Orava söi niin keskittyneesti käpyä, että ei ihan heti huomannut kun lähestyin häntä kameran kanssa....






Mustarastas rakentelee pesää räystään alle pinottuun lautakasaan. Ei siinä muuten mitään, mutta meikäläisen multa- ja kasvusäkit ovat juurin siinä vieressä. No, täytyy tarkkailla milloin rouva piipahtaa pesätarpeiden hakureissulle ja siirrän säkit pois siinä välissä. En haluaisin häritä silloin, kun hautominen on käynnissä.




Olen levitellyt valmista kompostia istutusalueille. Mullan möyhentämisessä on ollut hyvänä apuvälineenä tämä kolmipiikkinen hara, jossa on jatkovarsi. Tämän olen viidellä eurolla ostanut paikallisesta rautakaupasta. Halusin esitellä tämän osoittaakseni, että ei hyvän työvälineen aina tarvitse olla mikään tunnettu merkki tai high-tech -tuote.






Tämä on ollut orvokeille mainio kevät. Sopivan viileää, niin jaksavat kukkia pitkään! Kuvassa taustalla kauempana näkyy kaksi "haamua". Yksi on varjostusverkolla suojattu kultatuija, toinen on Endless Summer The Orginal. Tämän hortesian talvisuojan poistamista en ole vielä kiirehtinyt. Odotan jännittyneenä, onko se ylipäätään selvinnyt talvesta!




Hauskaa Vapun viettoa kaikille ja iloisia puuhapäiviä viherpeukaloille!


t. Tarja


37 kommenttia:

  1. Taas on niin ihania kuvia :) Meillä ei vielä kerrottu jouluruusu ole auki. Hauskaa vappua sullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tylsä Mörökölli. Iloista Vapun jatkoa sinnekin, jouluruusun avautumista odotellessa :).

      Poista
  2. Aivan ihania kukkia siellä on, tulppaanitkin vau... ja orava on paljon ruskeampi kuin mitä minä kuvasin. Siellä on jo paljon enempi kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie kiitos, oravat ovat tosiaankin jo melkein kesäturkissaan. Iloista Vapun jatkoa sinnekin :).

      Poista
  3. Ihania kukkia ja niin paljon! Meillä ei vielä yksikään tulppaani kuki.

    Hyvää vappua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi :). Muut tulppaanit ovat meilläkin vielä nupussa, muutama aurinkoinen päivä tarvittaisiin, niin sitten... ! Iloista Vapun jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Oi miten ihania kuvia!
    Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara D.B.! Kiitos samoin sinulle, Vappu iloa :).

      Poista
  5. Oi miten kauniita tulppaaneja. Hauska kurre, huomasi kuvaanjankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakasvi :), kiitokset ja hyvää Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  6. Sanoisin, että aika hyvää vauhtia sinulla on kevät edennyt - siis kukkien osalta :)
    Voi , kun saisikin valkovuokkoja pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, Hyvää Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  7. Niin paljon kauniita kukkia jo kukassa, tulppaanitkin. Täällä vasta yksi tulppaani on auennut :)
    Kurren ilme on aika veikeä, kun huomasi sinut kameran kanssa.

    Iloista vapunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa ja Hyvää Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  8. Ihania kuvia sinulla. Vastasin Tuulikilta saamaani haasteeseen ja haastoin sinut mukaan. Kiva, jos sinulla on aikaa vastata. Kysymykset löytyvät blogistani: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/

    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A! Käyn nappaamassa haasteen :). Iloista Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  9. Kauniita kukkasia meillä ei vielä tulppaanit kuki. Iloista Vappua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos ja hyvää Vapunpäivää sinulle ritva!

      Poista
  10. Eipä meilläkään vielä tulppaanit kuki.
    Mustarastas näyttää olevan nopea pesänväsääjä. Naapurissa yksi mustis rakensi pesän heidän puuvajaansa puupinon päälle ja nyt sieltä ei sitten puita hetkeen oteta. Ystäväni pihassa taasen mustarastas ehti tehdä pesän ja muni munat risukasaan parin päivän haketustauon jälkeen. Ystäväni joutuu nyt sitten odottamaan päästäkseen hakettamaan loput risut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, en tiedä onko pesänteko jäänyt kesken, kun ei ole rouvaa taas näkynyt. Tosin tuossa oli niin kovin sateisia päiviä, että ehkä siksi rakennuspuuhat tyssäsivät. Toivottavasti ne jatkuvat pian, onhan sitä touhua kiva seurata. Iloista Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  11. Ihania kukkia ja miten paljon erilaisia kevätkukkijoita onkin pihassasi. Kaunista. Raparperin lehdet ovat jo ennättäneet tosi isoiksi, kohta saat tehdä piirakkaa. Minulla on vasta aivan miniraparperi.
    Lintujen pesintää on hauska seurata. Toivottavasti mustarastaasi pesintä onnistuu!
    Hauskaa vappua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaahteran lehden Leena! Toivotaan, että rastas rakentaa pesänsä valmiiksi. Nyt on ollut pari päivää hiljaista, ehkä sade vähän laimensi sen intoa :).

      Poista
  12. Ihanaa kun pihalta alkaa löytyä monenmoista kaunotarta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta pioni! Iloista Vapun jatkoa sinulle :).

      Poista
  13. Kaunista kukkaloistoa ☺
    Meilä vasta tulppaanit nupuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito ma-te! Odottavalla kannalla myös täällä muiden tulppaanien osalta. Keväisin sitä miettii, että mitkä niistä vielä nousevat, kun niin monen kukinta laantuu. Iloista Vapun jatkoa sinulle!

      Poista
  14. Oi miten pitkällä kevät jo teillä, kun noin ihanaa kukkaloistoa. Minulla ei edes tulppaanit vielä kuki. Ihanaa Vappua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisan kotona! Sinulla on kaikki ihanuus vielä edessä :). Hyvää Vapunpäivää sinulle!

      Poista
  15. Oi mitä ihanuuksia ja millä mitalla =) Jouluruususi on kyllä uljas näky, aivan täydellinen värikin =) Olen huomannut samaa, että noissa työkaluissa monta kertaa jokin tuntematon yllättää =) Kivaa vapunaikaa Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori! Työkalut ovat sellaisia, että niitä pitäisikin päästä testaamaan ennen hankintaa, ei tulisi turhia ostoksia tehtyä. Iloista Vapunpäivän jatkoa sinulle!

      Poista
  16. Ihania kuvia. Kiva kun liityin blogini seuraajaksi. Mukavaa vappupäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia ja aivan erityisen ihanat kurrekuvat! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Kevät tosiaan etenee pienin askelin. Sinulla näyttää kevät olevan pidemmällä kuin minulla. Ihanan värinen tuo eka kukka!

    VastaaPoista
  19. Vautsi, niin upeita kuvia ja kevät jo niin edessä siellä verrattuna meidän kevääseen. Tämä kevät täällä pohjoisessa on kyllä blogin lukijana hiukan kateutta aiheuttavaa kun itsellä ei kuki vielä mikään :P

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Tulipas kirjoitusvirheitä... eli ihania kukkasia, niiin keväistä ja mikä upea jouluruusu <3

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!