maanantai 20. toukokuuta 2013

Pastellit

Pieni varoituksen sana, sillä seuraava kuvakavalkaadi sisältää pelkästään hempeitä sävyjä :).

Ensin käymme Japanilaistyylisessä puutarhassa Helsingin Roihuvuoressa. Hanami on nyt siellä parhaimmillaan. Taivas näytti muuttuneen vaaleanpunaiseksi :).






Ihanaa, taidanpa jäädä tänne asumaan!


Viime vuoden postauksessa on kuvia puutarhasta enemmänkin. Seuraavat kirsikkapuut eivät ole edellisestä paikasta, vaan kotikulmillani olevan linja-autoaseman edustalla. Näyttää tänä vuonna kukinta olevan poikkeuksellisen runsasta!




Näiden kuvien jälkeen siirrymme omalle pihallemme. Pihalle päästyäni ryntäsin heti tarkistamaan pikku rusokirsikkapuuni ja löysin siitä kaksi kukkaa :). No, alku sekin! Se kun vasta viime keväänä istutettiin.

Pysyttelemme edelleen pastellinsävyissä ja nyt ovat vuorossa tulppaanit.


























Lisää hempeitä sävyjä löytyy myös särkyneessäsydämessä. Ihan ne eivät vielä ole täydessä kukassaan. Tässä ensin valkoinen ja sitten punainen.






Valkoinen sopii pastellien joukkoon, vai mitä... Sitä edustavat helmipensas ja valkoinen narsissi.








Vielä hiukan pinkkiä. Jakusimanalppiruusuista ensimmäinen on kukassa.






Lopuksi vaaleansininen rotkolemmikki (korjasin kasvin nimen, tarkkaavaisen lukijan Tiinan kommentin jälkeen) . Siinä jokunen kukka on hiukan liilaan vivahtava.



Ei varmasti jäänyt epäselväksi, että pidän vaaleista sävyistä sekä valkoisesta. Toivottavasti ette kuitenkaan pitkästyneet tällä kierroksella :). 


HEMPEÄÄ TOIKOKUUN JATKOA !






6 kommenttia:

  1. Wau, mikä hanami! Saisipa joskus nähdä livenä kirsikkapuiden kukinnan Japanissa...

    Kauniita kukkia puutarha täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne Japaniin olisi minullakin toive päästä vielä tässä elämässä :).

      Poista
  2. WAU! Mahtavaa ilotulitusta! Rusokirsikka on melkein pakko hommata kyllä omaankin pihaan. Kyllä sille joku kolo jostain löytyy. Viimeisessä kuvassa ei taida olla kevätkaihonkukka? Se on maanpeitekasvi, tuo taitaa olla hieman korkeampi tapaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on tilaa vielä yhdelle rusokirsikalle :).
      Kiitti vinkistä! Olenkin unohtanut mikä kasvi on kyseessä, oliskohan se sitten lemmikki?

      Poista

Ilahduta viestilläsi!