lauantai 6. huhtikuuta 2013

Piha ja Puutarha -messuilla, osa I

Tänään kuskasimme anopin tavaroita Hankoon ja samalla päätimme käväistä Turussa.
Siellä kun ovat tänä viikonloppuna Piha ja Puutarha -messut. Messuilla ehdimme kävellä vain pari tuntia, mutta se riitti tällä kertaa aivan hyvin. Tarjonta näytti olevan sitä tavanomaista kuten tämän alan messuilla yleensäkin. Tosin talveen kyllästyneelle kukkivat näytepuutarhat olivat kuin olisi paratiisiin astunut :). Joitakin hankintojakin ehti tehdä, kun osasi olla nopea päätöksissään.














Roskakatos on ollut jo pitkän aikaa hankintalistalla. Nyt sellainen tuli tilattua. Tilatun katoksen koko on kuten kuvassa, mutta halusimme sen harjakattoisena (kuten viereisessä isommassa näkyy). Lisäksi se tulee puuvalmiina, koska maalaamme sen itse talon sävyiseksi omilla maaleillamme.



Laitan joku toinen päivä lisää kuvia näytille ja kerron niistä muista hankinnoista...

Suloista sunnuntaita!

Toivottaa Tarja

13 kommenttia:

  1. Miten koivunlehti ilahduttaakaan nyt ! Kuvasin myös tuon vaaleanpunaisen riippuvan kukan, tiedätkö mikä se on ? Kukat olivat isot ja näyttävät, en muista ennen nähneeni. Kohdaltasi ei ollut sitten turha reissu, sait isompiakin hankintoja tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen ihanuus on Medinilla.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä Intianminttu :). Ihan uusi tuttavuus. Luulin, että se on orkidea, kun samalla seinällä taisi olla niitä.

      Poista
  2. Kannatti ilmeisesti poiketa messuilla. Tuo kukkien paljous hivelee mieltä kun ympärillä on vielä valkoiset hanget.

    VastaaPoista
  3. Samat messut tuli koettua torstaina, minulla tosin vierähti kuusi tuntia, mutta kun ei ollut kiire minnekään, juttelin tuttujen kanssa, kuvailin rauhassa ja kuuntelin luentoja. Pelkkään hallien kiertämiseen olisi riittänyt huomattavasti vähempi aika. Jos kerkeät, poikkea katsomassa messukuvasatoa (useammassa eri postauksessa) Mielen Lumoon. t. Intianminttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pari tuntia ennen sulkemisaikaa, emme ehtineet kuin hallit kiertää. Varmasti olisi ollut mielenkiintoisia luentoja, jos olisimme olleet aikaisemmin liikeellä. Käynkin katsomassa kuviasi, niissä on varmasti sellaista mitä jäi näkemättä :).

      Poista
  4. Vastustamaton annos kevättä ja kukka loistoa ! Mukavaa kun pääsee näiden postausten myötä mukaan messuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin mukavaa, kun ihania kuvia on monessa blogissa, joten varmasti saa hyvän kuvan messujen annista.

      Poista
  5. Ihana oli poiketa tuonne kukkien keskelle, kun talvi ei ulkona tunnu antavan periksi.
    Muuten olivat messut kyllä aika vaatimattomat, aikaisempiinkin verrattuna. Kävijöitäkin tuntui olevan harvakseltaan.
    Olin lauantaina kolme tuntia messuilla, hyvin ehti siinä ajassa kuvaamaan kukat joka kantilta;)
    Siellä konepuolella poikkesi pikimmiten ja talopuolelle en viitsinyt mennä ollenkaan.
    Ensi viikonloppuna Tukholmaan- suurin odotuksin ;)
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia :) En ole koskaan käynyt puutarhamessuilla;pitäisi ehkä joku kevät lähteä reissuun :)

    VastaaPoista

Ilahduta viestilläsi!